upload_1b3d22f_Exel_Composites_ikkunapesu_teleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Monipuolisia ja joustavia työaikamalleja löytyy

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 19.3.2015

Millaisin toteutuksin alallamme voidaan tehdä tuottavinta ja mielekkäintä työtä? Näitä saatiin mukavasti esille Lahdessa 19.3.2015.

Muoviteollisuus ry ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry järjestivät jäsenilleen päivän, jossa katsottiin yhdessä, millaisin toteutuksin alallamme voidaan tehdä tuottavinta ja mielekkäintä työtä Suomessa.

Päivä oli kaikin puolin onnistunut. Esitykset ja keskustelut antoivat vahvaa uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että alaltamme - ja miksei muiltakin sektoreilta - löytyy paljon käypiä toimintamalleja hyvään työn tekemiseen . Löytyy selvästi myös halua ja valmiutta kehittää asioita yhdessä kohti yhä parempaa tässä kaikin tavoin haasteelliseksi käyvässä ja kutistuvasssa maailmassamme.

Osallistujat olivat loppupuheenvuorojen perusteella tyytyväisiä päivän kestäneeseen ajatusten ja mallien pöyhintään. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä tekemistä suomalaisen muovituotevalmistuksen kilpailukyvyn teroittamiseksi.

Takaisin

Hyvät käytännöt muovituoteteollisuudessa ja kemian tuoteteollisuuden alan yrityksissä


Pidettiin Lahdessa 19.3.2015 seminaaripäivä Muoviteollisuus ry:n jäsenyritysten johdolle ja luottamusmiehille. Kiitos kaikille noin 50 aktiiviselle osallistuneelle !