Kuva: Suominen Joustopakkaukset OyPuhalluskalvoekstruusio

Muoviala

Tervetuloa tutustumaan muovialaan ja tervetuloa töihin mahdollisuuksien muovialalle. Ammattikouluista yliopistoihin, Suomessa on monen eri tasoista koulutusta muovialalle. Uramahdollisuuksia löytyy myös laidasta laitaan. Oppisopimukset ja rekrykoulutus ovat hyviä väyliä muovialan töihin.

Muovialan uramahdollisuudet

Muovialalla on mahdollisuus tehdä monenlaisia töitä.

Muoviyritykset toimivat usein raaka-ainevalmistajien ja jälleenmyyjien välissä. Ne ostavat raaka-aineet toimittajilta, muuttavat raaka-aineet tuotteiksi ja myyvät tuotteet joko itse tai jälleenmyyjille. Tämä monipuolinen tuotantoketju takaa sen, että työtehtävien kirjo on todella laaja.

Muoviyrityksessä voi olla töissä esimerkiksi hallinnossa, jossa tehdään ostoa, myyntiä tai markkinointia, tai vaikka tuotannossa jossa on jatkuvaa tutkimus- ja kehitystyötä, suunnitellaan prosesseja, ylläpidetään tuotantokoneistoa ja tietenkin valmistetaan laadukkaita muovituotteita, joista yritys tienaa leipänsä. Muovialalla on paljon eri kokoisia yrityksiä, sekä suuria että pieniä. Pienissä yrityksissä työtehtävät ovat monipuolisia ja omaa osaamista pääsee soveltamaan monella eri tavalla, suuressa yrityksessä pääsee erikoistumaan erilaisiin tehtäviin ja etenemismahdollisuudet ovat yleensä hyvät. Suomalaiset muoviyritykset ovat myös erittäin kansainvälisiä, mikä voi avata mahdollisuuden työntekoon ulkomailla. Tutustu alaotsikoista erilaisiin tarinoihin alalta.

Merkittävä työllistäjä

Muoviala työllistää Suomessa yli 10 000 ihmistä. Muoviala on Suomessa merkittävä työllistäjä, vaikka yritykset ovat usein pieniä tai keskisuuria.