Kuva: Uponor Suomi OyMuoviputket

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

NPM uutiskirje 3/2014 Merkitys urakoinnissa

Muoviputken kesto ja osien yhteensopivuus keskeistä suunnittelijalle ja urakoitsijalle


Nordic Poly Mark -merkki takaa putken käyttövarmuuden ja soveltumisen muun muassa routamaahan

Vesihuollon suunnittelija, osastopäällikkö Kari Pellikka Pöyry Finland Oy:sta toteaa, että standardit täyttävien muoviputkien käyttäminen infratyömailla on turvallista rakennuttajalle. Se helpottaa myös suunnittelijan työtä. Muuten suunnittelijan pitäisi määritellä kaikki putkilta ja niiden osilta vaadittavat ominaisuudet joka kerta erikseen. Kun muoviputkituotteen edellytykseksi merkitään Nordic Poly Mark -laatumerkki, kaikki tärkeät tuotteelta vaadittavat ominaisuudet täyttyvät automaattisesti.
− Myytävänä on myös putkia, joiden valmistuksessa ei ole huomioitu korkeita laatutasovaatimuksia. Asiakkaamme, joita ovat vesihuoltolaitokset, kunnat ja teollisuus, eivät kuitenkaan kyseenalaista laatukriteereiden merkitystä infrarakentamisessa. Niillä ei ole varaa tehdä sutta ja sekundaa, Pellikka sanoo.

Nordic Poly Mark eli NPM-merkki on ollut Pellikalle tuttu lähes kymmenen vuoden ajan. Hän sanoo, että yhteispohjoismaiset laatumerkit tuotteille ovat harvinaisia, mutta pitää Nordic Poly Markin kaltaista pohjoismaista merkkiä erinomaisena.
− Putkituotteen kesto ja soveltuvuus rakennuskohteisiin on näin varmistettu. Yleismaailmalliset vaatimustasot eivät aina sovi parhaiten meidän olosuhteisiimme. Sen sijaan esimerkiksi venttiileissä voi käyttää yleisten standardien mukaisia tuotteita.

Putkituotteiden yhteensopivuus erinomaisen tärkeää

Myös urakoitsijalle tarjousten tekeminen on kätevää, kun hän saa eteensä suunnitelman, jossa on määritelty standardien mukaiset materiaalit ja tarvikkeet. Tällöin esimerkiksi kaikkien osien yhteensopivuus on varmistettu, mikä on suunnittelijallekin tärkeää. Oulun Veden urakoitsija Maarakennus Kamara Oy:n rakennuspäällikkö Ari Vaarala on samaa mieltä Pellikan kanssa ja painottaa vielä, että yhteensopivuus on olennaista jo rakennusvaiheessa. Nordic Poly Markin hän on tuntenut jo vuodesta 2004, jolloin laatumerkki astui voimaan.
− Jos aiemmin rakennettua putkistoa myöhemmin jatketaan, sopivia osia löytyy helposti, kun on käytetty NPM-merkittyä standardit täyttävää tuotetta. Niitä saa useilta valmistajilta, joten tilaaja ei ole sidottu vain yhteen tuotemerkkiin, Vaarala huomauttaa.

Kesällä virisi keskustelua muoviputkien mahdollisesti aiheuttamista makuhaitoista juomaveteen. Vaarala ja Pellikka eivät siihen jaksa uskoa. Jos haittoja ilmenee, ne ovat yleensä peräisin huonosti valmistetusta putkesta, tai putken seinämän läpi tapahtuneesta polttoainediffuusiosta.
− Muovi on vertaansa vailla oleva materiaali monipuolisuudellaan, joustavuudellaan ja asennettavuudellaan. Tärkeintä on kuitenkin sen turvallisuus ja pitkäikäisyys, joita ilman muoviputkiakaan ei kannattaisi käyttää, summaa Ari Vaarala.

Oletko jo vastannut tunnettuuskyselyyn?


Lähetimme noin kolme viikkoa sitten (4.9.) Nordic Poly Mark -merkin tunnettuutta mittaavan kyselyn. Ellet vielä ole vastannut siihen, ole hyvä ja käytä pari minuuttia kysymyksiin vastaamiseen 10.10. mennessä. Vastaajien kesken arvotaan 50 euron lahjakortti. Voittaja kerrotaan vuoden viimeisessä uutiskirjeessä.

(linkki kyselyyn alkuperäisessä uutiskirjeessä)

Vesihuoltopäivillä tehtiin NPM:ää tutuksi


Vesilaitosväki kokoontui Finlandia-taloon Helsinkiin perinteisille Vesihuolto 2014 -päiville kesäkuussa. Tapahtuma oli tänä vuonna normaalia laajempi, sillä siihen oli yhdistetty yhdeksäs pohjoismainen juomavesikonferenssi. Näyttelyosastoilla jaettiin Nordic Poly Mark -esitteitä ja muoviputkituotteiden laatumerkistä käytiin myös aktiivisia keskusteluita.

Seuraava tilaisuus kuulla NPM:stä on VVY:n Va-verkens tekniska dagar -tilaisuudessa 14. lokakuuta Helsingissä. Stefan Slotte Uponor Infra Oy:sta luennoi ruotsiksi.

Nordic Poly Markista mediassa


Rakennusalan lehdet ovat julkaisseet useita NPM-merkistä kertovia artikkeleita vuosina 2013−2014. Muoviputkituotteiden laatumerkkiä on käsitelty muun muassa Talotekniikka-, Kuntatekniikka- ja Rakennuslehdessä. Aiheen käsittelyssä on tuotu esiin muun muassa NPM-merkin ja CE-merkinnän eroja ja laatumerkittyjen putkien luotettavuutta ja turvallisuutta käytössä.

Linkkejä NPM-artikkeleihin:

ahlsell.tiedottaa.fi/asiakaslehti/14-02-npm-merkki-osoittaa-muoviputken-laadun.html

www.tekniikkauutiset.teknologiaforum.com/?p=281

Nordic Poly Mark löytyy Wikipediasta


Vastaukset yleisimpiin Nordic Poly Mark -kysymyksiin löytyvät Wikipediasta. Artikkelissa mainitaan viitteitä lähteisiin, joiden kautta voi syventää tuntemustaan NPM-laatumerkistä.

bit.ly/nordicpolymark

NPM -video YouTubessa


Nordic Poly Mark -video on katsottavissa Muoviteollisuus ry:n sivuilla ja YouTube-sivustolla. Puoleentoista minuuttiin on tiivistetty olennaiset faktat NPM-merkistä käyttökohteineen.

Katso video www.youtube.com/watch?v=r2S50dRmMIQ

Lue aiemmat uutiskirjeet Muoviteollisuus ry:n sivuilta


Muoviteollisuus ry on julkaissut uutiskirjettä Nordic Poly Mark -teemalla vuoden 2013 alusta alkaen neljästi vuodessa. Oheisesta valikosta pääset lukemaan kaikki julkaistut uutiskirjeet.

NPM:stä kertova PowerPoint-esitys on julkaisu SlideShare-palvelussa


Linkistä pääset tutustumaan Nordic Poly Markista kertovaan esitykseen. SlideShare -palvelussa voit myös jakaa ja kommentoida esitystä.

www.slideshare.net/MuoviteollisuusRyPutkijaosto

Vastaa ja voita lahjakortti


Osaatko vastata seuraavaan kysymykseen? Vastaus löytyy jostakin tämän uutiskirjeen artikkelista. Vastaamalla osallistut arvontaan, jossa voittona on 50 euron arvoinen lahjakortti. Arvonta suoritetaan vuoden 2014 lopussa ja arvontaan osallistuvat kaikki, jotka ovat vastanneet oikein ainakin yhteen vuoden 2014 uutiskirjeissä esitetyistä kysymyksistä.

Miksi suunnittelija suosittelee NPM-merkittyjen muoviputkituotteiden käyttöä?

a) NPM-merkityt muoviputket täyttävät automaattisesti kaikki muoviputkilta meidän oloissamme vaadittavat ominaisuudet .
b) NPM-merkki on pakollinen muoviputkituotteissa.
c) NPM-merkitty putki näyttää paremmalta kuin muut putket.

Viimeksi kysyimme, mikä on oikea ja oleellinen ero NPM-merkin ja CE-merkinnän välillä.

Oikea vastaus on c) eli NPM-merkintä takaa vaatimustenmukaisuuden toteamisen ulkopuolisin testein ja tarkastuksin.

Vastaa osoitteeseen info a vca.fi. Laita viestin otsikoksi NPM-uutiskirje/vastaus. Kerromme oikean vastauksen vuoden viimeisessä NPM-uutiskirjeessä, joka ilmestyy joulukuussa 2014.