Suomessa on mahdollista saada muovikomposiittijätteet hyötykäyttöön koko maan laajuisesti. Komposiittijätteestä muodostuu sementtiklinkkerin raaka-ainetta sementtiteollisuuden rinnakkaisprosessissa. Komposiitin muovimatriisi toimii sementtitehtaassa energian lähteenä. Tällä hetkellä KiMuRa-reitillä kiertotaloustoimijana on Kuusakoski Recycling Oy, joka murskaa komposiittijätteen keskitetysti ja toimittaa Finnsementti Oy:n tehtaalle.
KiMuRa-reitille mahtuu vielä paljon lisää kertävää materiaalia. Lisätietoja reitistä antaa Pirjo Pietikäinen (
Komposiittien ja lujitemuovien kierrätysmahdollisuksia Suomessa on selvitetty jo pitkään - aina LUMI -hankkeestä lähtien. Vuosina 2020-2022 oli käynnissä ympäristöministeriön tukema hanke, jossa luotiin ja testattiin teollisuuden komposiittijätteen matkaa yrityksistä hyötykäyttöön sementinvalmistuksen rinnakkaisroisessoinnissa. Mukana oli seitsemän komposiittijaoston jäsenyritystä.
KiMuRa-hanke saavutti Vuoden 2022 Tuulivoimateko -kilpailussa 8.12.2022 jaetun ensimmäisen palkinnon ja voitti kirkkaasti yleisöäänestyksen 80 %:lla annetuista äänistä.
Palkinnon olivat vastaanottamassa Anu Söderena Kuusakoski Oy:stä, Kim Sjödahl Exel Composites Oy:stä ja Mika Mustakangas Partia Oy:stä.
Keväällä 2023 KiMuRa-reitti on ainoa kansallisesti toimiva systeemi, jolla teollisuuden komposiittijäte saadaan toimitettua teolliseen hyötykäyttöön sementtiteollisuudessa. Hanke on herättänyt kiinnostusta ja Pirjo Pietikäinen esitteli Kimura-hanketta Pariisissa JEC-messuilla lujitemuovi-/muovikomposiittialan järjestöjen yhteisessä tilaisuudessa jo 4.5.2022. Pierjo Pietikäinen on kertonut KiMuRa:sta myös useissa eurooppalaisen komposiittiteollisuuden järjestön EuCIA:n tilaisuudessa.
KiMuRa seminaari 4.4.2023, Hämeenlinna11:00 | Buffetlounas | | |
12:00 | Seminaarin avaus | Mika Mustakangas, Patria Aerostructures Oy ja Pirjo Pietikäinen, Muoviteollisuus ry | |
12:05 | KiMuRa-reitin esittely | Mika Mustakangas, Patria Aerostructures Oy | - KiMuRa-reitin esittely
- 471KB, päivitetty 14.4.2023
|
12:25 | KiMuRa - pilotista komposiittien käsittelylaitos investointiin | Anu Söderena, Kuusakoski Oy | - KiMuRa- pilotista komposiittien käsittelylaitosinvestointiin
- 559KB, päivitetty 14.4.2023
|
12:45 | Sementin valmistuksen rinnakkaisprosessointi komposiittimateriaalin hyötykäytön reittinä | Ursula Kääntee, Finnsementti Oy | - Sementin valmistuksen rinnakkaisprosessointi komposiittimateriaalin hyötyköytän reittinä
- 1.9MB, päivitetty 14.4.2023
|
13:05 | Kohti kestävää kehitystä | Jari Koskinen, Exel Composites Oy | - Kohti kestävää kehitystä
- 1.2MB, päivitetty 14.4.2023
|
13:25 | KiMuRa -komposiittikierrätyksen kuvaus | Sari Jussila, Patria Aerostructures Oy | - KiMuRa-komposiittikierrätyksen kuvaus
- 226KB, päivitetty 14.4.2023
|
13:45 | Kahvi- ja verkostoitumistauko | | |
14:15 | Lujitemuovin kierrätys venealalla | Jarkko Pajusalo, Finnboat | - Lujitemuovin kierrätys venealalla
- 1MB, päivitetty 14.4.2023
|
14:35 | Tuulivoimaloiden purkutoiminnasta | Leena Hacklin, Suomen Hyötytuuli Oy | - Tuulivoimaloiden purkutoiminnasta
- 2.2MB, päivitetty 14.4.2023
|
14:55 | KiMuRa-hanke ja kiertotalouden edistäminen | Riitta Levinen, Ympäristöministeriö | - KiMuRa-hanke ja kiertotalouden edistäminen
- 3.3MB, päivitetty 14.4.2023
|
15:15 | Muovikomposiitit ja niiden hyötykäyttö jälleenrakennuksessa | Vesa Kärhä, Muoviteollisuus ry | - Muovikomposiitit ja niiden hyötykäyttö jälleenrakennuksessa
- 1MB, päivitetty 14.4.2023
|
15:35 | Mitä tästä seuraa? Mikä KiMuRa on tulevaisuudessa? | Mika Mustakangas, Patria Aerostructures Oy | - Mitä tästä seuraa?
- 282KB, päivitetty 14.4.2023
|
16:00 | Seminaari päättyy | | |
| | | |