L&T Ympäristöpalveluiden tavoitteena on auttaa asiakkaitamme toteuttamaan kiertotaloutta. Tuemme heitä materiaalivirtojen koko elinkaaren matkalla.
Vuoden 2022 #Ämpäristötekokumppanina Lassila & Tikanoja ottaa vastaan 3.6.2022 Ämpäristötekopaikoilla kerätyt muovituotteet ja kierrättää uusiksi tuotteiksi. Esimerkiksi Helmi-lava on hyvä uusiomuovituote.
Käyttövaiheessa laitamme tavarat uudelleen kiertoon ja tuemme ympäristöhuollon suunnittelussa. Tarjoamme työkalut tiedolla johtamiseen ja toimimme asiakkaidemme toimintaa kehittävänä kumppanina.
Kierrätysvaiheessa varmistamme, että asiakkaamme saavuttavat mahdollisimman korkean kierrätysasteen. Teemme tämän lajittelua edistävien keräysvälineiden avulla ja huolehtimalla, että keräämämme materiaalivirrat käsitellään kierrätyslaitoksissa tai jatkojalostetaan uusioraaka-aineiksi valmistavalle teollisuudelle. Näin mahdollistamme, että kierrätysraaka-aineita voidaan hyödyntää uusien tuotteiden valmistuksessa.
Vuoden 2022 #Ämpäristöteon kierrätyskumppanina Lassila & Tikanoja ottaa vastaan Ämpäristöteon eri keräyspisteillä kuluttajilta ja kotitalouksilta kerätyt muovit ja kierrättää ne uusien tuotteiden raaka-aineiksi. Esimerkiksi Helmi-lava on hyvä esimerkki täysin kotimaisesta uusiomuovituotteesta.
Konkreettinen ratkaisu muovijätteen hyödyntämiseen
Helmi-lava on erinomainen esimerkki kierrätysmuovin hyödyntämisestä. Keräämme suomalaisista yrityksistä teollisuuden ja kaupan muovijätteen, joka granuloidaan L&T:n yksikössä Merikarvialla pieniksi muovihelmiksi. Muovihelmistä valmistetaan Kaarinassa Helmi-varttilavoja.