Oikeilla muoveilla kohti parempia aikoja
Vesa Kärhä (vesa.karhaplastics.fi), 23.4.2024
Suomen muoviteollisuus odottaa kysynnän kohenevan vuoden edetessä.
Huhtikuun 23. päivä pidetyssä Muoviteollisuus ry:n kevätkokouksessa oli hyvää odottava myönteinen tunnelma.
Ala on heikossakin taloustilanteessa Suomessa työskennellyt sitkeästi ja lähes häiriöttä palvellakseen asiakkaita ja turvatakseen yhteiskunnan toimivuuden.
Ilman muoveja ei toimisi vesi-, energia- tai ruokahuolto. Ei olisi terveydenhuollon tai liikkumisen välineitä, ei oikeastaan mitään nykyaikaista toimivaa. Halu tehdä hyviä kotimaisia muovituotteita ja niillä hyvää tavallisille ihmisille on vain vahvistunut koetuissa kriiseissä.
Pieniä positiivisia merkkejä alkoi maailmalla näkyä muovituotekysynnässä jo viime vuoden 2023 lopussa. Poliittiset lakot ja energiahinnan piikit hieman viilensivät toiveikkuutta vuoden 2024 alussa, mutta taas eletään valoisammassa odotuksessa, että saamme tilauksia ja osamme elpyvästä kysynnästä, kun korot laskevat ja asiakkaille mahdollistuu taas hankkia tuotteita patoutuneisiin tarpeisiinsa.
Uusia muovituotteita tarvitaan myös vihreässä oikeudenmukaisessa siirtymässä. Kevätkokouksessa tämäkin tärkeä asia nousi esiin.
Taantumasta nouseva muoviteollisuus tulee olemaan entistä vahvempi ja tehokkaampi
Muoviin kohdistuu paljon odotuksia ja julkisuutta edelleenkin. Kevätkokousviikolla Ottawassa valmistellaan YK:n tasoista kestävän muovikehityksen sopimusta, jollaista ei ole millään muulla materiaalilla. Roskaamista vähentävä ja muovien oikeaa käyttöä vahvistava sopimus pyritään saamaan allekirjoituskuntoon loppuvuodesta. Se olisi melkoinen saavutus tässä riitaisessa, jopa sotaisessa maailmassamme.
Muovit ovat tavallaan uuden paremman ajan ja sovun materiaaliryhmä. Ja muovit ovat todella iso ja monipuolinen ryhmä, jota tarvitaan niin hyvinä kuin heikkoinakin aikoina.
Suomessa on noin 530 muovituoteyritystä, joissa työskentelee yli 10 000 ihmistä. Täältä löytyvät lähes kaikki mahdolliset muovituotteiden valmistustavat sekä muovin kierrätys.
Takaisin