Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Suomen paras hajajätevesikunta -kilpailu loppusuoralla

Suomen paras hajajätevesikunta -kilpailu loppusuoralla

Kari Kuivalainen (kari.kuivalainen a plastics.fi), 2.3.2021

Haja-asutuksen talousjätevesien käsittelyn mallikuntaa etsivässä kilpailussa on jo mukana kuntia ympäri Suomen. Oman ehdokkaansa voi ilmoittaa vielä maaliskuun 2021 aikana.

Muoviteollisuus ry:n puhdistamotyöryhmän yhdessä jäsenyritystensä kanssa järjestämässä kuntakilpailussa etsitään suomen parasta hajajätevesikuntaa 2020. Kilpailun voittajaksi valitaan kunta, joka on toiminnallaan esimerkillisesti edistänyt ja nopeuttanut vuonna 2019 voimaan tulleen hajajätevesilainsäädännön toimeenpanoa.

- Mukana kisassa on jo kuntia eri puolilta Suomea. Oman ehdokkaan ilmoittaminen kisaan on erityisesti haja-asutuksen talousjätevesiasioiden parissa työskenteleville loistava tilaisuus ympäristövastuulliseen vaikuttamiseen.

- Kilpailun päämääränä on tuoda esille hajajätevesiasioihin liittyviä hyviä käytänteitä ja saada ne leviämään mahdollisimman laajalle. Lisäksi haluamme innostaa kuntia sujuvoittamaan hajajätevesihankkeisiin liittyvää päätöksentekoaan. Kilpailun Päätökset putkeen -teema löytää inspiraationsa näistä tavoitteista, Muoviteollisuus ry:n puhdistamoryhmän asiamies Kari
Kuivalainen kertoo.

Oma kuntaehdokas kannattaa ilmoittaa mukaan nyt


Kaikkien hajajätevesihankkeissa työskentelevien toivotaan ilmoittavan omat ehdokkaansa mukaan kisaan 31.3.2021 mennessä. Kampanjan verkkosivuilla täytettävään ehdotuslomakkeeseen on hyvä perusteluina kertoa oman kuntaehdokkaansa sujuvista hajajätevesiasioiden käytännöistä. Kilpailun voittajan valitsee Muoviteollisuus ry:n puhdistamotyöryhmän kokoama valintaraati.
Voittajakunta julkistetaan toukokuussa 2021 ja se saa palkinnoksi 3 000 euroa hyvien hajajätevesikäytänteiden edistämiseen kunnassa.

- Hyvä esimerkki palkintorahojen käytöstä voisi olla hanke, jolla kiinteistöjen omistajia autetaan selvittämään talousjätevesiensä käsittelyjärjestelmien toimintakunto ja teettämään laadukkaat saneeraussuunnitelmat, Kuivalainen kuvailee.

Ehdokkaan kuntakilpailun voittajaksi voi ilmoittaa verkkosivulla: www.paatoksetputkeen.fi

Lisätiedot: Kari Kuivalainen, Muoviteollisuus ry:n asiamies
kari.kuivalainen a plastics.fi, puh. 040 8439 425

www.plastics.fi/puhdistamotyoryhma

Takaisin
Avainsanat Hajajätevedet, Hajajätevesiasetus, Kannatus