Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Koronavalmiuden jatkaminen muoviteollisuudessa

Koronavalmiuden jatkaminen muoviteollisuudessa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 6.8.2020

Muovit ovat olleet keskeinen osa epidemian torjuntatoimia. Olemme hyvin valmistautuneet myös tulevaan, mikä se sitten onkaan. Oikeat muovit auttavat eteenpäin kaikkia.

Koronaepidemia lähti alkuvuodesta 2020 voimalla jylläämään muoviteollisuuden kannalta katsoen keskeisissä maissa kuten Kiina ja pohjoinen Italia. Siitä huolimatta kriittisiä muovituotteita on pystytty toimittamaan hyvin. Muoveilla on ollut erittäin keskeinen rooli suojautumisessa, elintarvike-, desinfiointiaine- ja lääkejakelussa, sairastuneiden hoidossa sekä yhteiskuntien mahdollisimman normaalin toiminnan, kuten vaikkapa rakentamisen jatkumisessa. Sittemmin tautikeskittymät levittäytyivät vaihtelevasti kaikkialle. Rokotteen kehittäminen edistyy, mutta taloudelliset arvet, jopa pysyvät sellaiset, ovat pahoja. Kaikissa näissä, niin rokotteiden kehittämisessä kuin arpien hoidossakin, tarvitaan oikeita muoveja.

Suomen muoviteollisuus ja sen yli 500 yritystä ovat toimineet kriisissä määrätietoisesti ja häiriöttä, koko ajan uusia ratkaisuja konkreettisesti tarjoten. Olimme vuosia varautuneet, pohtien erilaisia poikkeusoloja, jopa harjoitelleet sellaisia yhdessä viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Ihan näin globaalia ja pysäyttävää tilannetta emme toki koskaan simulaatioissamme kehitelleet, mutta keväästä 2020 on opittu paljon. Ketteryys ja nopea asiakashaasteisiin vastaaminen ovat aina olleet muovituotevalmistukselle ominaista.

Toukokuun viimeisellä viikolla koronaepidemia alkoi osoittaa laantumisen merkkejä. Tuolloin kartoitimme jäsenyritysten valmiuksia mahdollisessa uudessa taudin yltymisaallossa. Yrityksistä 37,5 % oli sellaiseen jo varautunut, nyt varmasti lähes kaikki. Vahva näkemys on, että pystymme yhä toimimaan ja lievittämään uuttakin koronaiskua Suomessa.

Huolta muoviteollisuudelle koronan keskellä aiheuttaa muoveihin materiaalina kohdistuva jopa kategorinen rajoitus- ja vähentämishalu. Ennemmin tässä pitäisi olla halu ja tuki kehittää uusia yhä suorituskykyisempiä muoveja, joilla vastataan varsinkin koronaa seuraavaan uuteen maailman tilanteeseen. Muovien demonisointi, ylenpalttinen negatiivisuus, rajoitus- ja veroesitykset eivät kovin auta mihinkään. Ne ainoastaan lisäävät taisteluväsymystä meissä, jotka tuotteita teemme ja usein tarpeetonta syyllisyyttä niissä, jotka niitä käyttävät ja ehdottomasti tarvitsevat.

Muovien oikea käyttö koko niiden elinkaaren ajan, on ihmiskunnan tärkeitä oppimistarvealueita vaikka Suomessa tämä koko ajan yhä paremmin jo osataankin.

Takaisin