Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Uusi vuosi liikkeelle lupaavasti muoviteollisuudessa.

Uusi vuosi liikkeelle lupaavasti muoviteollisuudessa.

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 2.1.2018

Hyvältä näyttää alkuvuosi 2018. Markkinat vetävät ja suomalaisia muovituotteita tarvitaan kaikkialla.

Viime vuosi jäi selvästi plussalle tarkasteltaessa kotimaista muoviteollisuutta. Tilastokeskuksen keräämät tiedot vahvistuvat vasta myöhemmin, mutta vaikuttaa aivan selvältä, että sekä liikevaihdot että henkilömäärätkin alalla nousivat 2017.

Vuoden 2018 alkukin vaikuttaa varsin valoisalta. Useimmat asiakassektorit vetävät hyvin tai kohtuullisesti. Kustannustekijät kuten raaka-aine ja työ ovat kylläkin nousussa.

Monena vuonna varsinkin kiinalainen uusi vuosi helmikuussa on ollut ajankohta, jonka jälkeen vuoden näkymät selkenevät. Vuosi 2018 tulee olemaan kiinalaisessa horoskoopissa Koiran vuosi. Hieman länsimaisesta "koiran elämästä" poiketen Kiinassa Koiran vuotta pidetään lähtökohtaisesti tuottavana ja turvallisena, rehellisyyttä sekä uskollisuutta palkitsevana. Omaa kannattaa puolustaa ja olla hieman varovainen esimerkiksi sijoitusten kanssa.

Uskoipa horoskooppeihin tai ei, pitkäjänteistä työtä muoviteollisuuden ja muovien parissa kannattaa jatkaa Suomessa vuonna 2018. Muoviteollisuus ry on monessa aktiviteetissa mukana: Koulumateriaalin tuottajana, tiedon levittäjänä, auttajana ja opastajana kaikissa muovikysymyksissä.

Takaisin