Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Hajajätevesisäädösten uudistaminen etenee

Kari Kuivalainen (kari.kuivalainen a plastics.fi), 10.10.2016

Ympäristönsuojelulain hajajätevesien käsittelyä koskevia säännöksiä ja hajajätevesiasetusta uudistetaan parhaillaan. Säädöksiä käsitellään eduskunnassa ja ympäristöministeriössä. Tavoitteena on saada uudistukset voimaan 1.1.2017.

Hallituksen 1.9.2016 eduskunnalle antama esitys laiksi ympäristönsuojelulain (527/2014) muuttamisesta koskee haja-asutusalueen kiinteistökohtaisten talousjätevesien käsittelyjärjestelmiä. Jätevesien puhdistamisen sääntelyä keventämään pyrkivä esitys on parhaillaan eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Muoviteollisuus ry:n puhdistamotyöryhmä toimitti esitystä vastustavan lausunnon ympäristövaliokunnalle 12.9.2016. Ryhmän mielestä sääntelyn keventäminen esitetyllä tavalla olisi haitallista haja-asutusalueiden lähivesien ja talousvesikaivojen vedenlaadun sekä vesistöjen hyvinvointiin tukeutuvan elinkeino- ja virkistystoiminnan kehityksen kannalta. Esitetyt muutokset näyttäisivät aiheuttavan myös lisääntyvää kansalaisten eriarvoisuutta, uusia sääntelyn tulkintatarpeita ja säädösten toimeenpanon viivästymistä. Puhdistamotyöryhmän edustaja oli ympäristövaliokunnan kuultavana 13.9.2016.

Puhdistamotyöryhmän lausunto on kokonaisuudessaan ladattavissa sivulla Tiedotteet ja kannanotot.

Hajajätevesiasetuksena tunnettu valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011) on uudistumassa ympäristönsuojelulain tulevien muutosten perusteella. Puhdistamotyöryhmän edustaja ja joukko muita alan toimijoita osallistuivat 3.10.2016 ympäristöministeriössä käytyyn hajajätevesiasetuksen uudistusta koskevaan lähetekeskusteluun. Ministeriön ehdotus asetukseksi on näillä näkymin tulossa lausuntokierrokselle myöhemmin tänä vuonna.

Lue lisää sivulta Puhdistamotyöryhmä.

Lisätietoja:
Muoviteollisuus ry:n putkijaoston asiamies ja puhdistamotyöryhmän yhteyshenkilö Kari Kuivalainen, kari.kuivalainen a plastics.fi, 040 8439 425

Takaisin