upload_1b3d22f_Exel_Composites_ikkunapesu_teleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muovialalla tehdään yhdessä

Muovialalla tehdään yhdessä

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 28.4.2016

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n puheenjohtaja Heli Puura piti 28.4.2016 Muoviteollisuus ry:n kevätkokouksessa laajan tilannekatsauksen muovialaan työntekijäliiton näkökulmasta.

Muovituotteiden valmistuksen työntekijät ovat merkittävä osa jäsenkuntaa TEAMissä. Tuskin kukaan on voinut olla havaitsematta Suomen valmistavaa teollisuutta heiluttavia vahvoja muutoksia 2000-luvulla. Puura kertoi liittonsa ja koko ay-liikkeenkin lähtökohdista tässä pyörteisessä muutostilanteessa sekä muoviteollisuudessa työskentelevien jäsenten mielipidemittaustuloksista. Esitys oli erittäin kiinnostava ja sitä seurasi vilkas keskustelu. Todettiin että vaikkapa alan koulutuksen turvaaminen on selvästi täysin yhteinen edunvalvonta-alue. On hyvä olla avoin, keskustella ja tehdä tosiaankin työtä työpaikoilla yhdessä.

Enemmistö eli 66 % TEAMin kyselyyn vastanneista muovialan ammattilaisista näkee työpaikkansa tulevaisuuden melko tai erittäin hyvänä. Myönteisyys on hieman korkeampi kuin koko TEAM-jäsenistössä keskimäärin. Tämä otos kuvannee aika hyvin koko kenttämme todellisuutta: Menestymme ja voimme hyvin, jos vaan itse suomalaisina sallimme sen itsellemme. Muovin avulla elämä on mukavampaa kuin ilman.

Takaisin