Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Toisiko kesä jo helpotusta muovimarkkinoille?

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 20.7.2015

Muovituotteita valmistava teollisuus koko Euroopassa odottaa yhä, että muoveja alkaisi saada täällä markkina-alueella varmemmin ja järjellisempään hintaan. Koko vuosi 2015 on kulunut erilaisten toimitushäiriöiden ja hurjan muovihintarumban merkeissä vaikka muovien tuotannon raaka-aineet ovat olleet jopa ennätysedullisia. Hiukan on kesäilmassa huojentumisen henkeä, joskaan ei kovin paljon konkretiaa - vielä.

Odotus nyt heinäkuun lopulla tuotevalmistajien piirissä on, että muovien markkinatilanne tasaantuisi Euroopan lomakauden aikana. Se edellyttää, ettei uusia massiivisia tuotantoseisokkeja enää ilmaannu ja että kaikista sovituista materiaalitoimituksista pidetään kiinni.

Iranin, USAn sekä Lähi-Idän ja Kiinan uuden muovituotantokapasiteetin tulo tai pääsy markkinoille lisää kaiken järjen mukaan tarjontaa eli parantaa saatavuutta lähitulevaisuudessa. EU:hun onkin jo saapunut aiempaa enemmän muovituontia, joka jossain määrin voi helpottaa tilannetta. Tosin usein asiakkaat ja tuotteet edellyttävät jotain spesifiä muovia ja muutos toiseen tuotemerkkiin ei käy niin vain.

Yleisesti ottaen nyt vuoden 2015 aikana on saatu havaita muutama ikävä piirre. Euroopan talousalueen tuontitariffit ja hyvin monimutkainen säädösmaailmamme muodostavat hankalasti ylitettävän tuontisuojan vaikka emme olisi omavaraisia jonkin yleisen raaka-aineen osalta ja saattaisimme tarvita joissain tilanteissa nopeastikin tuonnin lisäämistä tänne.

Tätä taustaa vastaan muutaman asian uudelleen arviointi Euroopan unionissa olisi tarpeen. Tulisi tosissaan arvioida:

1 Kuihtuuko teollinen perustuotantomme täällä todella niin, ettei se pysty palvelemaan asiakasketjuaan koko alueella riittävässä määrin esim. muovien osalta?
2 Väijyykö EU-talouskriisin alla myös yleinen materiaalihuoltokriisi, jonka korjaamista ylisäätely, jäykkä kauppapolitiikka, toisaalta epämääräinen force majeure -käytäntö sekä muut itse aiheutetut jäykkyystekijät vaikeuttavat
3 Haluammeko jatkossakin säilyä monipuolisena ja toimintavarmana hyvinvointia kasvattavien muovituotteiden valmistusalueena?

Muovituotevalmistuksen edelläkävijyyden säilyminen Euroopassa ei vaadi mitään kovin mullistavia ihmeitä, tukipaketteja tai ohjaustoimia. Tarvitaan vain muutaman peruselementin vaalimista, kuten alan resurssien (materiaali, energia ja osaava henkilöstö) turvaaminen. Euroopan muoviteollisuudessa työskentelee suoraan 1,4 miljoonaa ihmistä yli 36 000 yrityksessä. Suurin osa on PK-yrityksiä, joilla on myös merkittävä välillinen työllistävyysvaikutus.

Takaisin