Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Työehtosopimus hyväksytty

Työehtosopimus hyväksytty

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 21.1.2022

Muoviteollisuus ry:n hallitus hyväksyi osaltaan muovituote- ja kemiantuoteteollisuuden työehtosopimuksen kokouksessaan 20.1.2022.

Tällä saadaan työrauha ainakin vuoden 2022 loppuun ja sen lisäksi ns optiovuosi 2023. Ensimmäisen vuoden palkantarkistuksen voi sanoa olevan yleisen 2 % linjan mukainen. Toisen vuoden taso ja rakenteet neuvotellaan syksyllä 2022.

Muoviteollisuuden kannalta nyt oli ensisijaisen tärkeää välttyä uusilta häiriöiltä valmistuksessa. Koronan, rahtien, raaka-aineiden sekä työkykyisen henkilöstön saatavuuksissa on jo nyt aivan liikaakin haasteita Suomessa. Tilauksia on riittänyt, mutta kannattavuus nakertuu koko ajan.

Rauhaa ja ahkeraa tekemistä tarvitaan, sillä edessämme tulee olemaan taas erittäin haasteellinen vuosi muovialallakin. Siitä tulee varmuudella toisella tavoin haasteellinen kuin oli 2021. Koronan jälkeisen nousupiikin odotetaan taittuvan, elvytysrahoitus kääntyy takaisinmaksuksi ja kilpailu asiakkaista taas kaikkialla kovenee. Siksi voi olla hyvin perusteltua tehdä tällaisia lyhyitä sopimuskausia.

Tekstiosiossa osapuolet pyrkivät paljolti tasapainoon ja yhteisen edun kompromisseihin. Ei saatu nyt ehkä maailman radikaaleinta uutta kenellekään, mutta kuitenkin lopulta ihan eteenpäin suuntaavaa hyvää aitoa tekemistä ja aikomusta, yhdessä. Sitä kotimainen valmistava muoviteollisuus tarvitsee. Ja Suomi tarvitsee kotimaisia muovituotteita sekä niiden tuomaa hyvinvointia.

Takaisin