Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Korona -exit : Mittavia haasteita vielä edessä

Korona -exit : Mittavia haasteita vielä edessä

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 10.5.2020

Suomessa on alkamassa nyt kolmas koronaviruksen vahvasti muokkaama kuukausi. Seuraava viranomaispyrkimys tulee olemaan rajoitettuna olleiden toimintojen, kuten koulujen asteittainen avaaminen. Tämä vaihe on tarpeellinen ja ymmärrettävä, mutta tulee varautua myös sen myötä mahdollisesti seuraaviin uusiin kompastuskiviin ja väistellä niitä

Suomen muoviteollisuus on pystynyt toimimaan koronakriisin ajan melko häiriöttä. Varautumisemme ja yritysten vastuullinen valppaus ovat toimineet hyvin. Ketteryytemme ja halu palvella asiakkaita, koko suomalaista yhteiskuntaa, on auttanut hädässä kaikkia. Olemme saaneet maahan koko lailla kaikkia raaka-aineita, kuljetukset ovat toimineet eikä muitakaan ylipääsemättömiä esteitä ole vielä tullut vastaan. Joidenkin asiakassektoreiden kysynnän hiipuminen toki heijastuu muovialueellekin. Ja epävarmuushan tulevasta on yhä kaikkialla iso.

Tämän niin kutsutun exit -vaiheen kynnyksellä muoviteollisuuden edessä siintää muutama uusi pohdinnan paikka. Maailma ei tule käynnistymään häiriöittä vaikka tämä virus väistyisikin. Tuotantoa on ajettu paikoin alas. Moni arkailee investointeja tai kulutusta. Raaka-aineiden ja komponenttien saatavuusongelmat sekä hintataso saattavat rynnätä jälkijättöisesti ylös maailmalla. Kaikkien halu suojella nyt oman maansa etuja nousussa paineistaa pelikenttää tavalla, jossa Suomi pienenä, etäisenä ja jatkossa entistä velkaisempana maana saa todellakin tehdä parhaansa.

Henkilöstömme on erityisen herkkä ja kriittinen kotimaan toimivuuden kantilta

Hyvin iso lähiaikojen haaste meille tulee viikoissa eteen, mikäli virus nyt lähtee leviämään Suomessa siten, että henkilöstöä mittavasti sairastuu ja/tai joutuu karanteeniin. Ammatti-ihmisiä ei meillä ole eikä voikaan olla reservissä. Eikä muovituotteiden valmistusta tai asennusta voi tehdä etätyönä. Alallamme on jo pitkään ollut osaaja- ja henkilöstöpulaa, mitä muun muassa maamme koulutusjärjestelmä ei ole pystynyt paikkaamaan ja nyt ei millään ehtisikään. Monesti PK-teollisuutemme on paikkakunnan iso työllistäjä ja useampi perheenjäsen saattaa olla saman yrityksen palveluksessa.

Vähänkin isompiin poissaoloihin johtava korona-aalto väestössä, jopa paikallisesti voi siis olla meille edessä oleva uusi vaikea paikka, jota ei saa unohtaa vaikka vapautumisen tunnelma valtaisikin kansakunnan mielen. Vasta-ainetestauksen tulo ei yksin riitä henkilöstöpullonkaulaa helpottamaan. Karanteenilaajuutta, lomien siirtoa ja töihin paluuta pitäisi voida myös sopeuttaa yrityksen koronatilanteen mukaisesti. Niin vaikeita asioita kuin ne ovatkin.

Muoviteollisuus ry vetoaa yrityksiin ja päättäjäryhmiin vielä nopeasti ennakoimaan kaikki skenaariot mitä jos –analyyttisesti verkottuneen ja työvaltaisen tuotannollisen teollisuuden kantilta. Etenkin tärkeää se on kriittisten toimintojen alueella, johon muoviteollisuuskin kuuluu.

Tehtailla voidaan tehdä ja on tehty paljon teknisiä varotoimia sekä rajallisemmin muita järjestelyjä, mutta tarvitsemme myös edellä mainittujen systeemisten ja sopimuspohjaisten rakenteiden nopeaa mukauttamista.

Takaisin