Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Maltti olisi valttia sekä toimitusketjussa että Suomessa.

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 31.3.2015

Heikentynyt euro nostaa muovien hintoja Euroopassa. Suomi taas uhkaa heikentää itse itseään.

Maailman muovien tuottajat eivät ole aikailleet yhtään kammetessaan muoviensa hintoja väkevästi ylös koko helmi-maaliskuun 2015. Huolimatta vaisuhkosta lopputuotekysynnästä, jopa 10 %:n muovien hintakorotuksia on ajettu maaliskuussa monin paikoin läpi tuotevalmistajien maksettaviksi. Myös öljyn alhainen hinta jätti hyödyn pääosin petrokemian tuottajien katteisiin. Vuosi 2014 olikin monille näistä erinomainen.

Muovituotevalmistaja on usein isojen petrokemian yritysten ja usein myös vahvojen ostajien välissä. Siinä raossa rajut muovien hinnannousut heikentävät orastavaa nousua etenkin Suomen tapaisilla reuna-alueilla, jossa on yllin kyllin muutakin epävarmuutta alkaen merenkulun lakkouhista.

Yritykset ovat juuri alkuvuonna saaneet auki muovituotteiden uutta tilauskantaa maailmalle. Ilo ja tuotto kansantaloudellemme jäävät näistä melko olemattomiksi, jos raaka-aineita ei saa, sen kustannus on kovempi kuin muille tai tuotteita ei pysty toimittamaan sovitusti.

Kovien kustannusnousujen ja kansallisten lisärasitusten sijaan kotimainen muovituotevalmistus tarvitsee stabiilit yritystoiminnan edellytykset ja yliampuvien vaalipuheiden sijaan jämäkkää teollista realismia päättäjiltä.

Takaisin