Hae sivustolta:

Muoviteollisuus ry - muovituotteita valmistavien yritysten etujärjestö

Muoviteollisuus ry on vuonna 1961 perustettu muovituotteita valmistavien yritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö, Kemianteollisuus ry:n toimialajärjestö sekä Elinkeinoelämän keskusliiton jäsen. Jäsenistö koostuu 116 jäsenyrityksestä (tilanne 31.12.2010). Muoviteollisuus ry osallistuu alansa kansainväliseen yhteistyöhön muun muassa PlasticsEuropen ja monen muun alan yhteistyöjärjestön kautta.

Muoviteollisuus ry: 50 vuotta historiaa ja tulevaisuutta

"Tulevaisuudessa puhtaan veden hinta voi ylittää öljyn hinnan. Muoveilla voidaan paitsi siirtää vettä turvallisesti ja pienin häviöin, myös puhdistaa juomakelpoista vettä esimerkiksi merivedestä.

Muovit tulevat aina vaan vaativimpiin konstruktioihin ja tuotteista tehdään kerralla valmiimpia. Ekologisuus ja elinkaariajattelu tulevat yhä tärkeämmiksi. On hulluutta heittää priimaa muovia roskiin."

Näin visioi tulevaisuutta Muoviteollisuus ry:n 50-vuotishistoriikin Muoviset vuoden 1961 - 2011 - 2061 kirjoittaja Kati Halonen.
[pdf]Kati Halosen juhlapuheenvuoro Muoviteollisuus ry:n 50-vuotisjuhlassa, 66 kb, Päivitetty: 13.12.2011


Muoviteollisuus ry:n 50-vuotispäiviä juhlistettiin Lahden messuilla notkealla, eri konstruktioita hyödyntävällä esityksellä.

Parkour
Kuva: Matti Laurila

[pdf]Muoviset vuodet 1961 - 2011 - 2061, 1380 kb, Muoviteollisuus ry:n lyhyt historiikki ja tulevaisuuden luotaus, Päivitetty: 13.12.2011

Muoviteollisuus ry | Eteläranta 10, PL 4, 00131 Helsinki | puh. 09 172 841, fax 09 171 164 | Sähköpostit: etunimi.sukunimi@plastics.fi