Kuva: Suominen Flexibles OyMuovikassi

Pakkausjaosto

Pakkaukset toimittavat ruoan tuoreena kotipöytään ja vähentävät ruokahävikkiä

Pakkausjaosto

Pakkausjaosto tuo yhteen muovialan pakkausyritykset. Ala on aktiivinen ja yhteistoimintaa löytyy paljon

Toiminta


Muoviteollisuuden pakkausjaosto perustettiin yli 40 vuotta sitten, vuonna 1973. Silloin muovipakkaaminen otti ensimmäisiä pitkiä askeleitaan markkinoilla.
Kuluttajaturvallisuus ja pakkausten toimivuuden parantaminen ovat olleet jaoston jäsenten aktiivisuuden kohteena koko sen historian. Nykyisin yli 40 % muovien käytöstä on pakkaamista ja vaikkapa elintarvikepakkaamisessa muovit on ylivoimaisesti johtava materiaaliryhmä.

Elintarvikekontaktiasioista ja pakkausten soveltuvuudesta kuhunkin käyttöön kysytään edelleen paljon Muoviteollisuus ry:stä. Pakkausjaostoon onkin liitetty jäsenille tarkoitettu Food Contact –ryhmä, jonka avulla tietoa saadaan kerättyä kentältä ja välitettyä sinne aiempaa tehokkaammin.

Jaosto on myös ollut aktiivinen muun muassa muovisten kemikaalipakkausten alueella. Pakkausjaoston yritysverkko on tässä suhteessa hyvä kanava auttaa asiakkaita ja suurta yleisöä valitsemaan oikein.

Muovi on aivan loistava pakkausmateriaali. Perusteellisesti testattuna ja tunnettuna muovipakkaukseen voi varmasti luottaa tuotesuojana. Muovipakkaukset ovat kasvaneet suureksi, eri tuotteita suojaaviksi tuotealueiksi. Kullakin tuoteryhmällä on omia kiinnostuksen ja edunvalvonnan erityisalueitaan vaalittavina.

PET-pulloaihioita, Kuva Palautuspakkaus PALPA Oy10e7-palpa-pulloaihiot.jpg

Yhteyshenkilö

Vesa Kärhä
Toimitusjohtaja
vesa.karha a plastics.fi

Ilmoittaudu Food Contact -ryhmään kertomalla yhteystietosi
www.plastics.fi/jasenviestit


Upskill opiskelijan kirjoista voit lukea lisää esimerkiksi puhallusmuovauksesta ja muoveista

Kirja 14 Puhallusmuovaus
1MB, päivitetty 21.9.2021
Kirja 11 Muovimateriaalit
1.2MB, päivitetty 7.2.2022

Lisää koulutusaineistoa löytyy Muovitietoa sivuilta tai www.plastics.fi/erasmusupskill