Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Ranskan ja Saksan muovipakkausalat varoittavat yhdessä ylisäätelystä

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 21.6.2020

Kiertotalous ja koronasta toipuminen ovat Euroopalle yhteenpunottu välttämättömyys, johon muoviteollisuus on vahvasti osallistunut edistäjänä. Esitetyt kiellot, verouhat ja materiaalikehityksen erilaiset yksityiskohtaiset ohjailutoimet toimivat kuitenkin edistyksen kannalta negatiiviseen suuntaan. Maksajamaiden teollisuudet vetoavat markkinatalouden säilyttämisen puolesta.

Eurooppalainen Green Deal ja kiertotalous ovat tulevina vuosina ratkaisevia linjoja Euroopan toipumisessa ehkä jopa kutistuneen Unionin säilymisessä. Euroopan komissio on esittänyt antamissaan toimintasuunnitelmissa konkreettiset toimenpiteet kiertotalouteen. Koronasta toipumiseen on myös esitetty EU -ohjelma rahoitussuunnitelmineen. Isoimmat maksajat ohjelmassa ja toipumisrahastossa ovat Saksa ja Ranska. Ranskan ja Saksan muovipakkausyhdistykset (Elipso ja IK) ovat arvioineet komission ohjelmia. Tuloksena on yhteinen vahva lausunto, jossa esitetään isojen maksajamaiden teollisuuden näkemys muovipakkausten kiertotaloudesta.

Siirtyminen resurssioptimoituun ja hiilineutraaliin talouteen merkitsee hyvin perustavaa laatua olevaa rakennemuutosta monissa Euroopan toimissa. Euroopan muovipakkausteollisuus edistää tätä välttämätöntä muutosta innovaatioiden ja investointien avulla. Olemme suunnanneet kestävään pakkaussuunnitteluun ja valmistusprosesseihin, joiden tavoitteena on sulkea materiaalisyklit. Teemme tiivistä yhteistyötä arvoketjuhankkeissa, kuten Circular Plastics Alliancen puitteissa.

Jotkin toimintasuunnitelmissa ilmoitetuista toimenpiteistä, kuten EU: n muovimaksu, tuotekiellot ja pakkausten suunnittelua koskevat yksityiskohtaiset määräykset, ovat kuitenkin suhteettomia ja yhä useammin syrjiviä markkinainterventioita. Ne eivät lopulta edistä kestävästi asioita ja tavoitteita vaan johtavat suureen epävarmuuteen, pysäyttävät normaalin T&K:n ja hidastavat investointeja. Tässä yhteydessä pitäisi olla hyvin tarkka ja järkähtämätön: Kiertotalouden on pysyttävä markkinataloutena ja yhtenäismarkkinoiden saatava toimia sellaisena.

Teollisuuden ja muunkin Euroopassa toimivan elinkeinoelämän on voitava saada valita yksityiskohtaiset tekniset ja organisatoriset ratkaisunsa matkalla kohti kiertotaloutta. Vain siten taloutemme voi palautua ja elämänlaatu vahvistua Euroopassa. Muistettakoon, että eräs merkittävä syy BREXITiin oli se, että osa UK:n yrityselämästä koki EU:n ohjailun ja puuttumisen kaikkeen itselleen jopa haitaksi.

Muutos kiertotalouteen on ehdottomasti toteutettava markkinasuuntautuneilla toimenpiteillä, jotka mahdollistavat terveen kilpailun ja parhaat ratkaisut.

Koko IK:n ja Elipson kanta täällä on alla olevassa linkissä. Suomen muoviteollisuus viennistä riippuvana alana näkee asiat erittäin samassa valossa:
newsroom.kunststoffverpackungen.de/wp-content/uploads/2020/06/joint_statement_circular_economy_action.pdf

Takaisin