Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muoviteollisuus kaipaa kotimaisuuden ylösnostoa

Muoviteollisuus kaipaa kotimaisuuden ylösnostoa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 15.9.2020

Puoli vuotta koronaa Suomessa takana. Nyt jos koskaan kotimainen työ ja tuotteet pitää nostaa etusijalle.

Melko pitkään muoviteollisuutemme säilyi koronatilanteessa vähin vaurioin ja toimintakuntoisena. Nyt kun tautitilanne on ollut päällä puoli vuotta, alkavat myös aiemmin Suomessa lohdullisina pysyneet tilauskantamme huveta. Kansainvälinen peli kovenee.

Aivan viime viikkoina linjoja on ollut pakko pysäytellä ja harkita uusia lomautuksiakin heikentyneen kysynnän vuoksi. Juuri muita pullonkauloja ei nyt ole. Tosin edelleen ammattiväkeä ja laitteita jonkin verran uupuu. Karanteenilaajuudet ovat hieman verottaneet väkeä lisää. Huoltoja on ollut pakko siirtää. Asiakas- ja toimittajakäynneistä on tullut paikoin erittäin hankalia. Kiitos henkilöstölle edelleen sisukkuudesta ja rauhallisuudesta näissä tilanteissa.

Elokuun lopulla aika tasan puolet Muoviteollisuus ry:n jäsenyrityksistä oli joutunut joko toteuttamaan tai pohtimaan lomautuksia. Puolet ei silloin ollut. Nyt varmaankin yli puolet yrityksistä on hankalamman vaihtoehdon edessä. Muutoksen nopeus ja toimialamme moninainen rakenne huomioiden kustannustuen tai vastaavan julkisen avun myöntäminen elinkelpoisille yrityksille pahimman yli ei saisi olla toimialarajoitteista vaan tarkemmin tapauskohtaista ja reaktiivista.

Alamme ketteryydestä ei enää ole niin näkyvää hyötyä tässä pandemian vaiheessa. Hitaimmatkin kääntyjät ovat jo tulleet tekemään korona-ajan hittituotteita. Ja kun asiakkaat eivät enää tilaa muun muassa rakentamisen muovituotteita vanhaan malliin, niin koko arvoketju kuihtuu. Nyt olisi tärkeää saada talouden useammat isommat pyörät liikkeeseen.

Vanhat säännöt eivät tunnu enää rulettavan

EU-puheenjohtajana toimivan Saksan hallitus ennakoi oman maansa tuotannon palautuvan kriisistä ennalleen jo 2023 alkuun mennessä. Tämä olisi todella toivottavaa kehitystä. Ikävä kyllä sen saavuttamiseksi isot maat tulevat vetämään aika rujosti kotiin päin ja muun muassa Unionin valtiontukisäännökset on nyt toistaiseksi enemmän tai vähemmän hyllytetty. Isot maat ryhtyvät suojaamaan omiaan - vapaa markkinatalous ja pienet, etäiset toimijat häviävät eniten. Suomen muoviteollisuus on muun muassa hävinnyt tilauksia selvästi ylisubventoidulle eurooppalaiselle muovikalvotuotannolle aivan viime aikoina,

Lisäksi kun maamme suuret teollisuuslaitokset ilmoittavat toiminnan päättymisestä täällä, heijastuvat nämä sulkemiset aina negatiivisesti, jopa pysyvästi, täkäläiseen muoviteollisuuteen. Jäsenyrityksemme toimittavat paljon prosessiteollisuuden putkia, säiliöitä, laitteita ja pakkaustuotteita raskaallekin prosessiteollisuudelle ja vastaaville, minkä lisäksi siellä työskentelevät ihmiset ovat myös asiakkaitamme.

Muoviteollisuus ry toivoo Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten nyt ottavan päätöksissään huomioon erityisen kotimaisuustekijän. Kilpailu on juuri nyt koventunut, säännötkin osin sulaneet ja se millä me voimme siinä pärjätä, on olla lojaaleja kotimaiselle työlle ja yrittämiselle aina kun mahdollista.
Muoviteollisuus työllistää yli 10 000 työntekijää suoraan yli 500 yrityksessä. Alalla olisi hyvääkin kasvupotentiaalia ja Suomen nostokykyä koronasuosta.

Takaisin