Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muoviteollisuus aktiivinen vesistöjen suojelussa.

Muoviteollisuus aktiivinen vesistöjen suojelussa.

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 16.10.2017

Vesistöjen pitäminen puhtaana kaikesta roskasta alkaa olla jo varsin laajasti tiedostettu iso tehtävä, johon muoviteollisuus pureutuu useallakin kansainvälisellä ohjelmalla.

Euroopassa muoveja valmistava teollisuus haluaa, että kaikki aivan yritykset huolehtisivat kunnolla siitä, ettei missään vaiheessa valmistusketjua muoveja pääse vesistöön. Muovien hävikkiä estämään on olemassa systemaattinen ohjelma nimeltään Operation Clean Sweep® (OCS). Tällä ohjelmalla tarjotaan toimintatapoja valmistuksesta jakeluun taistelussa siisteyden puolesta roskaantumista vastaan.

OCS-ohjelman lisäksi on olemassa myös laaja Declaration of the Global Plastics Associations for Solutions on Marine Litter vuodelta 2011. Suomen Muoviteollisuus ry oli sen ensimmäisiä allekirjoittajia ja olemme sen kautta tehneet suomalaisia jätteiden ja vedenkäsittelyratkaisuja tunnetuksi maailmalle.

Kaikkiaan tässä hankkeessa 70 muovialan järjestöä 35 maasta kuvaavat käytännön tekoja, joilla heidän alueillaan kehitetään jätehuoltoa ja asenneilmastoa sen puolesta, ettei mereen joudu muoviroskaa. Tämä luettelo löytyy hankkeen sivulta www.marinelittersolutions.com

Takaisin