Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muoviteollisuudella ennätysvuosi Saksassa

Muoviteollisuudella ennätysvuosi Saksassa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 27.2.2015

Tilastot paljastavat sen hurjan vedon, jossa muovituotevalmistus monissa Euroopan maissa on.

Saksan muovituotevalmistajien järjestö GKV:n (Gesamtverband Kunststoff Verarbeitende Industri) mukaan vuonna 2014 heidän jäsentensä valmistamien muovituotteiden myynti nousi viime vuonna 2,6 % eli 59 miljoona euroa. Keskimääräinen volyyminousu oli 3 %, mikä näkyy myös yllä olevasta Eurostatin tilastosta. Saksan muoviteollisuuden kasvu on siis lähes tuplaten kovempaa kuin maan bruttokansantuotteen vuosikasvu.

Tuotanto ja myös muovialan työntekijöiden määrä Saksassa alkaa rikkoa kaikkien aikojen ennätyksiä. Kaikkiaan muoviala työllistää Saksassa jo 311 000 ihmistä.

Ei Saksa eikä mikään muukaan Euroopan maa ole immuuni maailman talouden heilahteluille tai kriiseille, mutta monipuolinen muoviteollisuus omaa sellaista herkkää toimivuutta ja suorituskykyä, joilla heikonkin kasvun aikana on mahdollista tuottaa yhteiskunnalle hyvinvointia ja toimeentulon edellytyksiä. Satsaus muoviteollisuuteen kannattaa myös Suomessa.

Takaisin