Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muovien hinnat rakettinousussa

Muovien hinnat rakettinousussa

Vesa Kärhä (kuvassa edellinen ryntäys: Kuva YLE) (vesa.karha a plastics.fi), 8.3.2017

Aivan liian rajusti nousevat nyt monen muovituotevalmistajan tarvitsemat raaka-aineet maailmalla. Varsinkin monien teknisten ja kertamuovien osalta ollaan helisemässä.

Koko alkuvuosi 2017 vaikuttaa yleisten ammattijulkaisujen ja raporttien perusteella olleen aivan hillittömän muovien ja muoviraaka-aineiden hinnannousua Euroopassa. Erityisesti tekniset ja kertamuovit nousevat vieläkin seinäjyrkästi. Osan noususta voi selittää styreenin, maleiini-anhydridin sekä ison tulipalon seurauksensa syntyneellä TiO2:n saatavuusongelmilla.

Valtamuoveillakin hintanousu on jyrkentynyt alkuvuonna, muttei ihan niin pahasti kuin ensin mainituilla. Varastot ovat olleet ilmeisen matalat, kun kysyntä on lähtenyt vetämään.

Toisaalta raportoijat arvioivat, että pian ollaan tasoilla, jossa tavalliset tuotevalmistajat eivät enää pysty hankkimaan muoveja tuotantoaan varten vaikka niitä tarjolla olisikin.

Tällainen supernopea ja -jyrkkä nousu on ehkä pahinta myrkkyä mitä voi muoviteollisuuden orastavan nousun taloudessa olla. Tuotteen valmistuksessa aina menee jokin aika sopimuksesta ja tilauksesta maksuun eikä asiakas lainkaan nurkumatta maksa siinä välissä tapahtuvaa hintahyppyä. Pidentyneet maksuajat vielä pahentavat tuotevalmistajan tilannetta.

Muovien raaka-ainetoimittajat ovat julkistaneet vuoden 2016 ennätysvoitollisia tuloksiaan. Jotenkin se voitto ja kate sille tasolle aina jäävätkin. Myyjän markkinat tuntuvat edelleen olevan kovin vahvat eikä asiaa helpota yhtään se, jos maailma sirpaloituu kovin alueellisiksi raaka-ainemarkkinoiksi ja EU jähmettyy siinä kuviossa teollisuuden takapajulaksi, kuten nyt pelkona ja oireenakin on.

Takaisin
Avainsanat Hinnat