Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Maiden väliset kasvuerot tasaantuvat muovituotevalmistuksessa

Maiden väliset kasvuerot tasaantuvat muovituotevalmistuksessa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 8.10.2014

Eurostatin virallisten tilastojen valossa maiden välinen kilpailu ja mahdollisesti muukin kehitys ovat lähentäneet muovituotevalmistuksen kasvulukemia.

Turkin ja Saksan muovituotevalmistukset eivät ole niin kovin hyvin vetäneet alkuvuodesta kohti heinäkuuta 2014. Turkissa tuotevalmistus itse asiassa on laskenut lujaa. Sen sijaan Italian ja ilmeisesti monen muukin EU-jäsenmaan teollisuus on kirinyt ja nostanut keskiarvokäyrää.

Valitettavasti yleisesti saatavilla oleva Eurostat -aineisto kuvaa vain muutamien maiden muovituotelukuja ja sieltä puuttuu mm Puola.

Saksan muovipakkauksia valmistavien yritysten järjestön IK:n 7.10. antaman lehdistötiedotteen mukaan nykyisessä ahtaassa taloustilanteessa varsinkin pienet muovipakkausvalmistajat pärjäävät ja rynnivät eteenpäin. Ketteryys ja kova tekeminen on aika monessa paikassa myös suomalaisen muovipakkausvalmistajan ominaisetu.

Takaisin