Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muoviteollisuudessa paljon töitä

Muoviteollisuudessa paljon töitä

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 2.2.2022

Antaako EK:n vuoden 2022 ensimmäinen suhdannebarometri tukea niille muutamille muoviyrityskommenteille, jotka ovat viestineet, että paras nousu ja kiivain kasvu jäivät vuoteen 2021?

No ei kovin vahvasti. Barometrin mukaan teollisuuden veto vielä 2022 alussa on kova. Erityisesti yli 80 %:n käyttöaste ja päälle 3 kk:n tilauskanta ovat todella poikkeuksellisen hyviä mittarilukemia muoviteollisuudessa.

Onhan siellä nähtävillä toki jo varastojen muodostumista ja kannattavuusongelmia. Nämä ovat tosin myös talvikauteen
liittyviä normaaleja trendejä esim. maanrakentamisen muovituotteissa. Barometri ei myöskään oikein sisällä toimitusketjuhäiriöiden selkeää mittaria. Eli jotain voi jäädä piiloon. Tiedetään, että muun muassa rahtien saannissa on ollut isojakin hankaluuksia.

Mutta yleisesti yhä mennään muoviyrityksissä aallon harjalla monessa suhteessa eivätkä yritykset näe tilanteen muuttuvan radikaalisti ainakaan ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Takaisin