Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Salo on Suomen paras hajajätevesikunta 2020

Kari Kuivalainen (kari.kuivalainen a plastics.fi), 15.6.2021

Muoviteollisuus ry:n puhdistamotyöryhmän yhdessä jäsenyritystensä kanssa järjestämän kuntakilpailun voittajaksi on nimetty Varsinais-Suomessa sijaitseva Salo.

Suomen paras hajajätevesikunta 2020
Kuva 1 Kuntakilpailu keräsi ehdotuksia Päätökset putkeen -kampanjalla.

Suomen paras hajajätevesikunta 2020 Voittaja Tiedote 15062021
131KB, päivitetty 15.6.2021

Lokakuussa 2020 käynnistetyn ja maaliskuussa 2021 päättyneen kuntakilpailun tavoite oli nostaa esiin kuntia, jotka omalla esimerkillisellä toiminnallaan ovat edistäneet ja nopeuttaneet vuonna 2019 voimaan tulleen hajajätevesilainsäädännön toimeenpanoa. Kilpailun valintaraadin sihteeri, Muoviteollisuus ry:n asiamies Kari Kuivalainen, kertoo kilpailuun saadun ehdokkaita ympäri Suomen.

– Meille lähetetyn ehdotuksen perusteluissa nostettiin esiin muun muassa Salon rakennusvalvonnan päätöksenteon yhtenäisyys ja sujuvuus sekä sen henkilöstön vahva ammattitaito hajajätevesiasioihin liittyen. Salon kilpailun voittajaksi valinnut raati kehui myös kaupungin sähköisiä palveluja ja verkkosivuja, Kuivalainen mainitsee.

Salossa tiivistä yhteistyötä hajajätevesisuunnittelijoiden kanssa


Salon kaupungin ympäristönsuojelutarkastaja Jaana Röytiö kertoo voiton olleen hänelle itselleen ja kollegoilleen ilahduttava yllätys.

– Suomen paras hajajätevesikunta 2020 -titteli on meille erityisesti merkki siitä, että olemme onnistuneet hajajätevesihankkeisiin ja niiden lupa-asioihin liittyvässä asiakaspalvelussa mallikkaasti. Sähköinen lupajärjestelmämme on osoittautunut hyväksi. Lisäksi rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun välinen yhteistyö toimii meillä talon sisällä hienosti, mikä sekin osaltaan tukee lupa-asioiden sujuvuutta.

Röytiön mukaan hajajätevesihankkeissa ei voi liiaksi korostaa hyvän suunnittelutyön merkitystä, minkä vuoksi hän haluaa lähettää kiitoksensa myös Salon seudulla toimiville hajajätevesisuunnittelijoille.

– Hiukan yleistäen voidaan mielestäni sanoa, että kun suunnitelma on hyvä, myös lupaprosessi etenee nopeasti.

Kuntakilpailun voittaja julkistetaan virallisesti Yhdyskuntatekniikan näyttelyssä Turussa 13.10.2021. Röytiön mukaan Salossa ei olla vielä tehty lopullista päätöstä 3 000 euron palkintosumman käyttämisestä, mutta yhtenä ajatuksena on hankkia alueen kouluihin vesistöjen tutkimukseen liittyvää välineistöä. Suunnitelmissa on julkistaa Turussa myös palkintorahojen käyttökohde.

Suomen paras hajajätevesikunta 2020 -kuntakilpailun järjestäjinä toimivat yritykset Jita Oy, Pipelife Finland Oy, Uponor Infra Oy ja Wavin Finland Oy valmistavat mm. hajajätevesien käsittelyjärjestelmiä.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kari Kuivalainen, Muoviteollisuus ry:n asiamies
kari.kuivalainen a plastics.fi, puh. 040 8439 425
www.plastics.fi/puhdistamotyoryhma

Takaisin