Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Edelläkävijä Suomen muoviteollisuutta perustamassa - Gary Sundberg 80 vuotta

Edelläkävijä Suomen muoviteollisuutta perustamassa  - Gary Sundberg 80 vuotta

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 18.11.2021

Gary Sundbergin yrittäjätarina on osa suomalaista teollisuushistoriaa. Kahdeksan vuosikymmentä täyttäneen Gary Sundbergin tarinaa jatkaa nyt poikansa Christian, joka luotsaa muovisiin putkijärjestelmiin ja niihin liittyviin tuotteisiin erikoistunutta palveluyritys Atollia. Atollin juuret ulottuvat Sundbergin sukuun 1960-luvulle. Kuvassa Gary ja poikansa Christian Sundbergin merkkipäivänä. Muoviteollisuus halusi muistaa häntä tuolla PMMA-muovisella kunniakilvellä ja Hyvä Paha Muovi -kirjalla.

Vaasassa 10.11.1941 syntynyt Gary Sundberg ryhtyi yrittäjäksi jo vuonna 1966, kun hän perusti yhdessä Kaj ja Lea Sundbergin teollisuuden käyttämien tuotteiden tukkukaupan Teknolon Oy:n. Uusi tuoteryhmä teollisuusmuovit tulivat mukaan heti alusta asti. Yhtiö laajentui hiljalleen kaikkiin kestomuovilaatuihin ja lujitemuoviin. Vuonna 1971 avattiin myynti- ja varastotilat Oulussa ja Kuopiossa ja tuotantotilat Järvenpäässä, kun yritys Muovityö A. Nihti fuusioitiin Teknoloniin.

Kasvu suureksi: Yritysostoja ja kansainvälistymistä

Teknolonin varsinainen harppaus alkoi vuonna 1978. Keravalle rakennettiin pääkonttori, joka toi myynnin, varaston ja tuotantotilat saman katon alla. Lujitemuovien tuotantotilat olivat aikansa moderneimmat. Huomiota kiinnitettiin esimerkiksi kunnolliseen ilmanvaihtoon ja alan viimeisimpiin kelauskoneisiin. Yrityksen pääpaino säilyi kestomuovien tukkukaupassa. Teknolon kansainvälistyi vuonna 1979, kun Ruotsissa perustettiin yhteistyöyritys Teknoscand Ab. Yhtiö valmisti lujitemuovituotteita, kuten säiliöitä ja putkistoja. Menestyneimmäksi tuotteeksi nousi Eka Chemicalsille (Akzo Nobel) valmistettu ”Cellbox”, jota käytettiin kloraattitehtaiden reaktorikammiona. Se oli aikansa ensimmäinen suuressa mittakaavassa valmistettu perfluorieteenipropeeni (FEP)-tuote maailmassa. Cellboxeja myytiin ympäri maailmaa kloraattitehtaisiin ja sama teknologia on yhä käytössä.

Vuonna 1982 Teknolon Oy osti Porvoossa toimivan Oy Sul-Mu Ab:n. Teknolonista tuli kaupan myötä Pohjois-Euroopan suurin kesto-, yhdistelmä- ja lujitemuovisäiliöitä sekä niiden putkistoja valmistava yritys.

Laajentaminen jatkui. Vuonna 1983 Teknolon osti konkurssiin ajautuneen Strongplastin (Vahvamuovi Oy) ja Tekson (Teksoglass Oy), jotka kasvattivat edelleen tuotantokapasiteettia ja henkilöstöä.

Teknolon Groupin yritysryhmä myytiin vuosina 1985-1988. Laakereille ei jääty lepäilemään, vaan vuonna 1991 Gary Sundberg perusti poikiensa kanssa Fluorotechin. Yhtiön työntekijät olivat entisiä Teknolon-ryhmäläisiä. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tapahtui vuonna 1996, kun Gary Sundberg siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi ja toimitusjohtajaksi tuli hänen poikansa Christian Sundberg. Fluorotechin voimavarat ohjattiin vahvasti kehitystyöhön. Osana kehitystyötä laajennettiin omistuspohjaa henkilöstöön, minkä ansiosta Fluorotechissä on säilynyt yrittäjähenkinen palvelukulttuuri. Yrityksen omistavat sataprosenttisesti suomalaiset yksityishenkilöt, jotka työskentelevät yhtiöissä. Vuonna 2019 Fluorotechin nimi vaihdettiin fuusion yhteydessä Atolliksi.

Atolli on Avainlipputunnuksen saanut uima-altaiden, vedenkäsittelyn ja teollisuuden prosessiputkistojen asennus- ja kunnossapitoyritys, jolla on toimintaa Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltian maissa.

Yrittäjänä Gary Sundberg on saanut tunnustusta ja luottamustoimia. Liikemiesyhdistys valitsi hänet vuoden liikemieheksi vuonna 1983. Muoviteollisuuden grand old man toimi myös 80-luvun alussa Teollisuuden ja Työnantajien (nykyinen Elinkeinoelämän keskusliitto) hallituksessa ja oli vahva vaikuttaja Muoviteollisuus ry:ssä ja Muoviyhdistyksessä. Gary Sundberg on toiminut kahteen otteeseen Euroopan muovien jakelijoiden yhdistyksen EPDAn puheenjohtajana. Atollin toimitusjohtaja Christian Sundberg toimii tällä hetkellä Muoviteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana ja Kemianteollisuus ry:n hallituksen varapuheenjohtajana.

Aina niin kannustava ja ystävällinen herrasmies

Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä on tuntenut Gary Sundbergin oman uransa alusta asti. ”Gary oli erittäin aktiivi toimija Suomen Muoviteollisuusliitossa, kun minä sain sieltä ensi kerran töitä. Työpöydälläni oli odottamassa Teknolonin tuhti tuotekansio teknisistä ja muista muoveista, josta oli hyvä alkaa perehtyminen todelliseen muovien maailmaan. On aina hienoa vielä silloin tällöin treffata jossain tilaisuuksissa ja olen suorastaan iloisesti ällistynyt, miten hän aina minut ja liittomme muistaa, noteeraa ja tulee ystävällisesti rupattelemaan. Se on sellaista aitoa perinteistä yrityskentän vuorovaikutusta, josta ei enää välttämättä päivittäin saa nauttia. Olen siitä ja kaikesta tuesta muutoinkin kiitollinen ja toivotan Gary Sundbergille kaikkea hyvää.”

Takaisin