Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Lannistumaton muoviteollisuus ei periksi anna

Lannistumaton muoviteollisuus ei  periksi anna

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 27.10.2020

Elinkeinoelämän keskusliiton uusin suhdannetiedustelu 2020/3 osoittaa suomalaisen muovituotevalmistuksen ihan käsittämättömän kyvyn vastata maailman tylyimpiinkin haasteisiin. Tämä ala se ei Suomessa vaan periksi anna ja ilman sen tuotteita ei maailmamme todellakaan toimi.

Suoraan sanottuna kesän jälkeen hiipi jo pieni pelko romahduksesta, mutta tilanne Q3 suhdannebarometrin mukaan on muoviyrityksissämme vähintäänkin lohdullinen. Näin on ollut koko koronan ajan. Pääosa indikaattoreista osoittaa nyt kohtaa ”muuttumaton” (sitten Q2). Käyttöaste on huomattavan korkea yli 75 % eli koneet käyvät iloisesti, asiakkaita palvellaan ja töitä riittää. Barometrin ulkopuolelta huomio, että uusiakin koneita on saatu tuotua ja käyntiin koronan aikana Suomen muoviteollisuudessa.

Tuleviin tilauksiin kohdistuu nyt suurin epävarmuus. Noin kuudesosa firmoista havainnoi tilausten laskua ja rekisteröity tilauskantakin on ajallisesti supistunut viidesosan ollen nyt melko normaali 2 kk. Varmasti barometri peittää alleen yksittäisiä firmoja sekä alasektoreja, joilla menee koronassa kovinkin huonosti. On ollut lomautuksia ja irtisanomisiakin. Lisäksi ihan selvää on, että kaikkialla Euroopassa ja muuallakin vallitsee pahasti kaikkea jäytävä epävarmuus. Toipumisvaihe on lykkääntynyt ja edessä on paljon suunnittelua haittaavaa sumua, taloushaastetta, pysyvääkin muutosta.

Muoviteollisuus ry toimii tukeakseen kaikkia yrityksiään ja niiden valmistamien muovituotteiden tarvitsijoita.

Takaisin