Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Ainakin puolet ihmisistä tietää ettei maailma toimi ilman muoveja

Ainakin puolet ihmisistä tietää ettei maailma toimi ilman muoveja

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 15.12.2016

Selvitimme, että puolet meistä on käyttänyt muovipakkauskeräystä ja käsittää sen tosiasian, ettei nyky-yhteiskunta millään toimi ilman muoveja.

Muoviteollisuus ry:n joulukuun 2016 alussa teettämässä kyselykartoituksessa haluttiin erityisesti selvittää puoli vuotta aiemmin käynnistyneen muovipakkauskeräyksen vastaanottoa tai vaikutusta ihmisiin. Kyselyyn vastanneista runsaasta tuhannesta kansalaisesta joka toinen sanoi jo vieneensä muovipakkauksia kierrätykseen. Niistä, jotka eivät olleet vieneet, puolet sanoo olevansa tietämättömiä keräyspisteistä ja toinen puolisko piti joko keräyspaikkaa tai itse keräystä liian vaikeina käyttää. Tästä on hyvä jatkaa myös tuon passiivisen puoliskon aktivointia.

Kyselyssä myös kysyttiin muuta asennoitumista muoviin. Tismalleen 50 % ihmisistä oli sillä kannalla, ettemme tule toimeen ilman muoveja. Erityisesti nuoret ja opiskelijat sekä johtavassa asemassa olevat ihmiset näkivät muovien välttämättömyyden ja toimivuuden. Luultavasti luku olisi 100 %, jos kaikki hahmottaisivat, missä aivan kaikkialla muoveja on ja miten niiden poistaminen käytännössä pysäyttäisi kaikki kriittiset toiminnot vesihuollosta, energia- ja elintarvikejakeluun. Ei onnistuisi elintarvikehuolto, ei pelaisi terveydenhuolto. Jopa jätehuolto stoppaisi tai olisi ihan tavattoman hankalaa.

Takaisin