Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Kotimainen muovikassi puoltaa edelleen paikkansa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 16.4.2014

Muovikassien rajoitusesitys on edennyt Euroopan parlamenttiin. Pakkorajoitus ei ole Suomessa perusteltu. Suomi on ollut jo perinteisesti tässä suhteessa mallimaa, jossa muoviset kassit ovat olleet valtaosin maksullisia ja moneen kertaan käytettäviä.

Jos ja kun kätevä taskuun taiteltava kantoväline ja roskien vientiin soveltuva vanha muovikassi puuttuu, alkavat ihmiset hankkia erikseen muun muassa ohuita roskapusseja. Jäteastioihin tarvitaan joko sisäpusseja tai pesu useammin. Pietarsaaren ympäristössä koko asukkaiden jätteiden lajittelu perustuu värillisiin vanhoihin muovikasseihin. Se on nimeltään Ekorosk-systeemi. Pitääkö ne kaikki jatkossa ostaa erikseen ? Entä kuka viitsii kerätä kadun likaisia roskia suoraan taskuunsa tai reppuunsa? Arki hankaloituu, kallistuu eikä ympäristöhyötyä saavuteta.

Muovikassien valmistukseen käytetään alle promille kaikesta öljynkulutuksesta ja myös nopeasti uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja muovikasseja on markkinoilla. Kaikki Suomessa käytössä olevat muovikassit on valmistettu joko neitseellisestä tai kierrätetystä polyeteenimuovista. Ne voidaan käyttää uudelleen tuotteena, materiaalina tai energiana. Kassien poistaminen markkinoilta poistaisi samalla merkittävän kierrätetyn muovin käyttökohteen, sillä parhaissa kotimaisissa kasseissa on yli puolet kierrätysmateriaalia.

Suomessa muovikasseja valmistaa viisi yritystä, joissa on yhteenä yli 120 työntekijää.

Takaisin