Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Vielä on kaksi kesää jäljellä

Vielä on kaksi kesää jäljellä

Kari Kuivalainen (kari.kuivalainen a plastics.fi), 12.3.2014

Kesäkausi on perinteisesti koettu monellakin tavalla parhaaksi ajankohdaksi rakentamiselle. Vauhdikkaasti lähestyvä kesä 2014 mielessä haluamme muistuttaa haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyjärjestelmien rakentamisen ajankohtaisuudesta.

Valtioneuvoston asetukseen talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (209/2011) – ns. hajajätevesiasetukseen – on kirjattu haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn vaatimukset ja kuntoon saattamisen aikataulu. Viikonvaihteessa 15.-16.3.2014 on haja-asutusalueiden kiinteistöjen omistajien hyvä tutustua asetukseen ja varmistaa omien jätevesiensä käsittelyjärjestelmän tila. Kahden vuoden kuluttua – 15.3.2016 mennessä – hajajätevesien käsittelyn tulee olla asetuksen edellyttämässä kunnossa. Käytännössä toimenpiteitä tarvitsevilla kiinteistöillä tehtävälle jätevesijärjestelmien rakentamiselle on siis kaksi kesää aikaa jäljellä.

Ympäristöministeriön organisoima perinteiseen Jätevesiviikkoon – tällä kertaa toukokuussa 12.-18.5.2014 – liittyvä alan toimijoiden yhteinen tiedottaminen jakaa aiheesta tietoa myös äskettäin avattua verkkosivua www.ymparisto.fi/jatevesiviikko käyttäen.

Muoviteollisuus ry:n putkijaoston Hajajätevesioppaan voit ladata Muoviteollisuus ry:n julkaisut kohdasta.

Kuva: Ympäristöministeriö

Takaisin
Avainsanat Julkaisut, Jäteasetus, Jätelaki, Jätevesijärjestelmä