Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Tule kehittämään Suomen biomuoviosaamista

Lena Jenytin (Lena.Jenytin a plastics.fi), 10.5.2019

Biopohjaiset materiaalit ovat merkittävä mahdollisuus suomalaiselle teollisuudelle, tutkimukselle ja liiketoiminnalle. Suomelle laadittu Muovitiekartta nosti keskeiseksi tavoitteeksi alan osaamisen ja yhteistyön rakentamisen. NPC rekrytoi projektipäällikön!

Muovipoli Oy yhteistyössä Muoviteollisuus ry:n ja muiden toimijoiden kanssa on perustanut yrityslähtöisen New Plastics Center NPC -osaamisverkoston biomateriaali-innovaatioiden ja tuotekehityksen edistämiseen Suomessa. Toiminnan saatua rahoitusta, haemme toimintaa käynnistämään PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ.

Tehtävään sopiva koulutustausta on esimerkiksi materiaalitekniikan yliopisto- tai korkeakoulututkinto tai vastaava osaaminen. Työtehtävä sijoittuu Muovipoli Oy:lle Lahden Tiedepuistoon. Työsuhde voi alkaa kesäkuussa 2019 tai sopimuksen mukaan ja on määräaikainen 31.12.2020 asti. Tavoitteena työsuhteen jatkuminen myös projektirahoituksen jälkeen.

Hakuohjeet ja lisätietoja:NPC PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ

Takaisin