Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

#Ämpäristöteko innoitti kuluttajat tuomaan kovamuovit kiertoon

#Ämpäristöteko innoitti kuluttajat tuomaan kovamuovit kiertoon

Vesa Kärhä (kuva Juha Sinisalo) (vesa.karha a plastics.fi), 27.6.2019

Onnistunut keräystempaus ohjaa kohti jatkuvampaa kierrätystä.

Ämpäreitä, puutarhatuoleja, ruukkuja, kanistereita sekä pulkkia ja muita leluja. Ihmiset toivat innokkaasti #Ämpäristöteko-kierrätystapahtuman lavoille käytöstä poistettuja ja rikkoutuneita kovamuovituotteita kodeistaan. – Suomalainen muoviteollisuus halusi tapahtuman kautta muistuttaa, että muovi kuuluu kiertoon ja että muovijätteiden hyödyntämistä materiaalina pitää vastuullisesti edistää, sanoo toimitusjohtaja Vesa Kärhä Muoviteollisuus ry:stä.

Viime vuonna viidellä paikkakunnalla pilotoitu #Ämpäristöteko laajeni tänä vuonna Maailman ympä-ristöpäivänä 5.6.2019 liki kahdellekymmenelle paikkakunnalle ympäri Suomen. Tuhannet ihmiset intoutuivat siivoamaan nurkistaan käytöstä poistettuja ja rikkinäisiä kovamuovituotteita.

Kovamuovia kerättiin kierrätykseen vähintään nelinkertainen määrä vuoteen 2018 verrattuna. Joka paikkakunnalta tuli ainakin yksi täysi siirtolavallinen keräysmuovia, parhailta useampi.

– Ihmiset ottivat tänä vuonna #Ämpäristöteon omakseen! Olimme iloisesti yllättyneitä, kuinka positiivinen vastaanotto ja henki jokaisella tapahtumapaikkakunnalla olikaan. Keräyspisteissä oli vahva yhdessä tekemisen meininki. Yritysten ihmiset olivat vastaanottamassa muoveja ja kuluttajat niitä heille hyvinkin ohjeiden mukaisesti putsattuina tuomassa. Kaikki olivat yhteisellä hyvällä asialla.

Ensiaskeleet kohti jatkuvaa kovamuovin keräystä

Sää suosi #Ämpäristötekoa ja keskusteluakin syntyi.
– Eniten keskusteluissa nousi esille toive siitä, että kotitalouksien kovamuoveille saisi olla jossain vastaanotto ja kierrätysmahdollisuus joka päivä, muovipakkausten lisäksi. Sellainen hallittu kokeilu onkin lähdössä nyt käyntiin Orivedellä kiinteistöissä, Kärhä kertoo.

Myös muita muovien kierrätysjärjestelmiä kehitetään, kuten keskitettyjä automaattisia lajittelu- ja käsittelylaitoksia, jotka minimoivat kuljetukset.

– Meillä ja maailmalla kehitetään myös muovien kemiallista kierrätystä lisäämään ratkaisevasti kierrätysmuovien laatua ja markkinoita.

Materiaalina takaisin muoviteollisuudelle

#Ämpäristöteossa kerätyt muovit toimitettiin Lahden kautta Riihimäelle Fortumille, jossa ne ohjataan eteenpäin ensisijaisesti uusioraaka-aineiden valmistukseen. Kierrätetty muovi palautuu takaisin muoviteollisuuteen uusioraaka-aineena, jolla korvataan fossiilista muovia.

– Muovi on arvokas raaka-aine monessa mielessä. Meillä muoviteollisuudessa teh-dään jatkuvasti kehitystyötä, jonka myötä sekä biopohjaisten että uusioraaka-aineiden osuutta tuotteissa saadaan kasvatettua. Kotimaisen laadukkaan ja kierrätysmuovin kysyntä on ilahduttavasti nousussa. Kehityksen myötä saamme ihmisten valittavaksi yhä kestävämmin valmistettuja tarpeellisia muovituotteita, Kärhä sanoo.

Hyvin suunniteltu muovituote on kestävä

Vastuullinen muovien käyttäminen ei tarkoita muovista luopumista, vaan laadukasta suunnittelua ja kierrätysmahdollisuuksia.
– Hyvin suunniteltu tuote on valmistettu materiaalitehokkaasti, se kestää käytössä pitkään ja se voidaan lopulta kierrättää eteenpäin materiaalina, tiivistää Kärhä.

Muovi valikoituu monien kulutustavaroiden materiaaliksi nimenomaan siksi, että se on muotoiltava, helppo valmistaa, edukas ja kevyt. Muovituotteet mielletään turhan usein kertakäyttöisiksi tai lyhytikäisiksi, vaikka näin ei ole. Kierrätys jatkaa elinkaarta ja vähentää uuden muovin tarvetta.


Lisätietoja:

www.muovikuuluukiertoon.fi

Vesa Kärhä
toimitusjohtaja
Muoviteollisuus ry
p. 040 559 7557
vesa.karha a plastics.fi
www.plastics.fi

Takaisin