Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Vahvistumisen vuosi Suomen muoviteollisuudessa

Vahvistumisen vuosi Suomen muoviteollisuudessa

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 22.3.2018

Tilastokeskuksen liikevaihtoseuranta koko toimialalta Muovituotteiden valmistus 2017 on valmis.

Viime vuosi Suomessa oli kokonaisuudessaan hyvin positiivinen. Kaikki sektorit tuntuivat vetävän. Ihmisiä tarvittiin satamäärin lisää eli alan työttömien ja lomautettujen määrä väheni selkeästi. Vähintään puolet liikevaihdon noususta on tuotantokustannusten nousua. Vuonna 2018 työn ja raaka-aineiden, kenties energiankin, hinta nousevat täällä edelleen leikaten kannattavuutta.

Kilpailu muovialalla ja muovialasta on nyt erittäin kansainvälistä ja kiivasta. Suomesta houkutellaan yrityksiä voimallisesti siirtymään lähemmäs isoja markkinoita. Etenkin muoviyrityksille tarjotaan yrityspaikkoja Puolaan ja Baltiaan sekä Venäjälle. Kaikki tietävät, että juuri muoviyrittäjyys ja muovituotteet levittävät ympärilleen hyvinvointia ja niiden kysyntä tulee monen megatrendin myötä kasvamaan.

Takaisin