Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muovit mahdollistavat uuden ihmeellisen elektroniikan

Muovit mahdollistavat uuden ihmeellisen elektroniikan

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 26.1.2017

Kehittyneet, tekniset muovit mahdollistavat nykyaikaiset elektroniikkalaitteet

Käytämme lisääntyvässä määrin elektroniikkaa, laitteita ja uusia arkielämän välineitä. Osa näistä sähköisistä tuotteista on aivan uusia. Osa tulee vanhojen tilalle, kuten sähköiset ajoneuvot polttomoottoreiden sijaan. Arkipäiväämme ovat jo kaikkialla älypuhelimet, tablettitietokoneet, aktiivisuusrannekkeet, lennokit, VR-lasit ja monet muut elektroniset tai optoelektroniset tuotteet.

Kehittyneet tekniset muovit mahdollistavat tällaisten tuotteiden valmistuksen, toimivuuden ja saatavuuden. Suomen muovituotevalmistus on noussut merkittävästi etenkin sähkölaitteiden ja kulutuselektroniikan kehityksen myötä. Kotitalouksien televisiot olivat ensimmäiset muovien ruiskuvalua suuresti edistänyt tuoteryhmä. 1970-luvulla muovikuorinen väritelevisio oli haluttu huipputuote. Niiden valmistaminen oli vaativaa niin muottiteknisesti kuin työstettävien muovienkin kannalta. Osaaminen kehittyi ja muovi muotoutui silloisten massiivisten laitteiden ympärille.

Seuraavan muovituotteiden kehitysbuumin Suomessa käynnisti 1990-luvun matkapuhelimien yleistymisen aikakausi. Nyt himoittu muovituote oli kooltaan pienempi, tarkempi ja kesti rajuakin liikettä. Tiuhaan uudistuvien puhelinmallien valmistus oli teknisesti vaativaa. Tarvittiin uusia muoveja ja uutta työstötekniikkaa. Muoveista tuli pelkkien suojien ja runkojen sijaan entistä enemmän laitteiden toiminnallisia osia. Muovien yhdisteltävyys, kestävyys ja muotoiltavuus olivat saavuttaneet uusia tasoja Suomessa.

Vuonna 2017 olemme esineiden internetin kynnyksellä, ja tässäkin muovit mahdollistavat edistyksen. Nyt esiin nousevat myös terveyden, hyvinvoinnin ja tehokkuuden mahdollistava kulutuselektroniikka muovisine hienouksineen ja välttämättömyyksineen.

Kännykkähuipun jälkeen - ja osin varmasti sen seurauksena - muovien työstöön on taas tullut monipuolisia edistysaskeleita. 3D-tulostus, laser ja digitaalinen työstö sekä erilaiset tekniikoiden yhdistelmät mahdollistavat uusien tuotteiden monipuolisen valmistuksen.

Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä korosti Työvälineteollisuuden Neuvottelupäivillä Vierumäellä 26.1.2017 uuden elektroniikan muoviosatuotannon monipuolisuutta Suomessa.

- Valmistavia yrityksiä on satoja, mutta myös globaali kilpailu on erittäin vaativaa. Toivon, että Suomi ja suomalaiset tiedostavat ja ennakoivat riittävästi tämän muovikasvualueen tarpeet ja siten pysyvät tuottoisassa kehityksessä mukana. On yhä panostettava alan koulutukseen ja yrityselämän pärjäämiseen maassamme, Kärhä kiteyttää.

Julkaisu löytyy myös Julkaisukirjastosta
Viite:
USAn muoviteollisuusorganisaatio Plastics on koonnut tammikuussa 2017 yhteen yleisiä globaaleja elektroniikan kehityskaaria ja muovien roolia niissä raporttiin: WATCHING: CONSUMER TECHNOLOGY; PLASTICS’ INNOVATIVE CHAPTER IN THE CONSUMER TECHNOLOGY STORY www.plasticsindustry.org/sites/plastics.dev/files/PlasticsMarketWatchConsumerTechnologyWebVersion.pdf

Lisätietoja: Vesa Kärhä, 040 559 7557, klo 11 jälkeen

Takaisin
Avainsanat Muotti, Muovi, Muoviala, Muoviteollisuus, Tapahtumat, Tekninen muovi, Teknologia, Toimintaympäristö, Tulevaisuus, Työväline