Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Vettä virrannut muoviputkissa pitkän ihmisiän verran

Vettä virrannut muoviputkissa pitkän ihmisiän verran

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 4.11.2015

Ilman kunnon vesihuoltoa elämä olisi kaikkea muuta kuin yhtä juhlaa. Onneksi on olemassa muovien materiaaliryhmä joka mahdollistaa puhtaan veden arkeen ja juhlaan. Turvallinen vesihuolto on yksi merkittävä tekijä koko elämänajan odotteen kasvussa.

Vuonna 2016 muoviputket viettävät juhlaa Euroopassa. PVC on vanhin ja perinteisin muoviputkimateriaali. Ensi vuosi on sillekin merkkivuosi, sillä tasan 80 vuotta sitten eli vuonna 1936 asennettiin Saksassa ensimmäiset PVC-muoviset vesi- ja jätevesiputkistot asuntoihin. Siitä se lähti muovien voittokulku liikkeelle ja vuoteen 1939 mennessä oli 400 rakennusta Saksassa varustettu muoviputkin. Muoviputkimateriaaleja on sittemmin tullut muitakin, mutta ennen kaikkea on kasvanut hyvin toimivien muoviputkiverkostojen määrä.

Tänä päivänäkin muoviputket ovat erinomaisen pitkäikäinen, kestävä ja resurssitehokas vesihuollon tae. Ilman niitä ihmisten eliniän odote kehittyneissä maissa tuskin olisi samaa luokkaa kuin tuo PVC-asennusten juhlavuosiluku, siis 80 vuotta tai jopa yli.

Takaisin