Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Maltilla ja realismilla kohti muovinkeräystä

Maltilla ja realismilla kohti muovinkeräystä

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 24.7.2015

Kesän 2015 mediavirrassa on ollut ennakoivaa uutisointia vuonna 2016 Suomessa aloitettavasta uudesta muovipakkausten kuluttajakeräilystä noin 500 pisteessä. Sinänsä hyvä ja positiivinen uutinen, mutta lienee syytä muutamissa kohdissa vielä laittaa jäitä hattuun.

Kyseessä on uusi valtakunnallinen käytettyjen pakkausten keräys, jonka tarkemmat järjestelyt saadaan kuntoon vasta loppuvuonna 2015. Pelkkä keräys ei vielä ole mitään kierrätystä. Muovien osalta pakkausten prosessointilaitos käynnistyy vasta vuoden 2016 puolessa välin ja alkuvuosi pakkauksia kerättäneen varastoon, jota sitten uusi laitos alkaa Riihimäellä purkaa hyödynnettäviksi virroiksi.

Hyvin tärkeää tulee olemaan annettavien keräysohjeiden noudattaminen. Vain tyhjiä muovipakkauksia otetaan vastaan. Muut muovituotteet on hoidettava muita jätehuoltoreittejä pitkin. Muovijäte, kuten muukin jäte, on aina laitettava kunnollisesti järjestettyyn jätehuoltoon eikä mitään roskia saa jättää ajelehtimaan ympäriinsä.

Ennakkoon tiedetään että kuluttajakeräyksen haasteita tulevat olemaan iso tilantarve, jätteen sekalaisuus, kuljetusmatkat ja toisaalta se, että toiminta tulee maksamaan huomattavasti enemmän mitä siitä saadaan materiaaliarvona takaisin. Mitä enemmän kerätään - sen kalliimpi kuluttajille.

Kierrätys on yksi muovien jätehyödyntämislinjoista. Sen rinnalle tarvitaan myös asianmukaista energiahyödyntämistä. Monet muovituotteet ovat myös huollon ja korjaamisen avulla hyvin pitkään käytössä tai uudelleen käytössä jossain toisessa tehtävässä. Suurin ympäristöhyöty joka tapauksessa saavutetaan jo muovituotteiden käytöllä. Niiden valmistuksen resurssikulutus on minimaalista ja ne säästävät käyttövaiheessa varsinkin estämällä tuotteiden pilaantumista sekä tarjoamalla keveitä, hygieenisiä ja kokonaisedullisia tuoteratkaisuja . Vain muutama prosentti öljystä kuluu muovituotantoon ja muitakin raaka-ainelähteitä on käytössä.

Lisäinfoa jo nyt toimivista muovipakkausten vastaanottoterminaaleista Suomen Uusiomuovi Oy:n sivuilla.

Takaisin
Avainsanat Jäte, Kierrätys, Kierrätysaste, Kiertotalous