Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muovit talouden pelastusliivien materiaalina

Muovit talouden pelastusliivien materiaalina

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 7.7.2014

Italian ja Euroopan toipumista selvittänyt tutkimuslaitos The European House –Ambrosetti päätyi huhtikuussa 2014 julkaistussa tutkimuksessaan siihen perustotuuteen, että kansakuntien taloudellinen hyvinvointi ja pärjääminen on lopultakin kiinni siitä, miten hyvin niissä toimivat yritykset pystyvät toimittamaan maailman markkinoille tuotteita, jotka menevät jatkuvasti kaupaksi. Muoviteollisuus pystyy juuri tähän, jos sille annetaan tilaisuus.

Uusia trendejä ja oppeja tulee ja menee, mutta tehokkaan ja kilpailukykyisen teollisen tuotannon avainrooli ei ole mihinkään muuttunut. Toki teollisuuden on omaksuttava uusien tarpeiden ja uusien sukupolvien asettamat vaatimukset, käännettävä ne taitavasti uudeksi kysynnäksi ja edukseen.

Vanhat kiinteät yritysverkostot ovat hyvä pohja, mutta niiden yhteispeliä on vietävä vieläkin suurempiin verkostokokonaisuuksiin, joiden välillä ei saa olla toiminnallista kitkaa. Toiminnan kitkaa ei saa myöskään luoda laiminlyömällä koulutusta tai muuta kriittistä infrastruktuuria kuten liikenneyhteyksiä. Ylibyrokratia myös demotivoi ja luo helposti niin kutsutun "Italialaisen lakon", jossa kaikkien säädösten pilkulleen noudattamainen pysäyttää kaiken tuottavan. Ambrosetti analysoi Italian jääneen monissa kohdissa ajastaan jälkeen, mikä on köyhdyttänyt sekä teollista pohjaa että sen myötä painanut koko maata yli vuosikymmenen ahdinkoon. Paha kierre on jatkunut monen vuoden ajan samalla kun Saksa ja eräät muutkin perinteiset valmistajamaat ovat pärjänneet paremmin.

Selvitys kävi läpi erityisesti muoviteollisuusketjun, joka Italiassa on perinteisesti ollut merkittävä ala, luokassaan Euroopan kolmanneksi suurin: 11 000 yritystä, 160 000 työntekijää ja 43 miljardia euroa liikevaihtoa. Jos ja kun tämä saapasmaan koneisto saadaan samaan iskuun kuin se on esimerkiksi Saksassa ja sille annetaan nykyistä paremmat toimintaedellytykset, niin jokainen muoviteollisuudessa liikkuva 100 euroa tuottaa 58 euroa liikevaihtoa muille tuotannon aloille ja jopa 238 euroa koko kansantuloon. Koko talousalueen tila kohenee.

Italia on EU:n puheenjohtajamaa vuoden 2014 jälkipuoliskon. Maa on ilmaissut puheenjohtajakaudellaan keskittyvänsä useassakin nimenomaan teollisen toiminnan, yrittäjyyden ja työllisyyden parantamiseen.

Moni The European House Ambrosettin kuvaama asia pätee varmasti Suomeenkin. Muoviteollisuutemme on kooltaan noin 1/10 Italian vastaavasta. Yhtä lailla meidän tulee erittäin kovasti viennistä riippuvana maana huolehtia siitä, että muovituotevalmistus täällä säilyy, kehittyy ja pystyy kasvamaan.

Ambrosetti -selvitys
Ambrosetti-selvityksen yhteenveto
4.7MB, päivitetty 4.7.2014


Takaisin