Kuva: Exel Composites OyjExel Composites Oyjn ikkunanpesuteleskooppi.jpg

Ajankohtaista

Muoviteollisuuden uutisia sekä tiedotteita, tapahtumia ja uutiskirjeitä

Muovi suomalaisen elokuvan innoituksen lähteenä ja huippupäättäjien huulilla

Muovi suomalaisen elokuvan innoituksen lähteenä ja huippupäättäjien huulilla

Vesa Kärhä (vesa.karha a plastics.fi), 9.10.2013

Suomessa 2008 kuvattu elokuva vie nyt hiukan yllättäenkin korkean tason muoviviestiä maailmalla. Kuvan kaltaiset Molokit on muuten asennettu muun muassa Euroopan kemianteollisuuden CEFICin pääkonttorille.

EU:n ympäristökomissaari Janez Potočnik aloitti puheensa konferenssissa "The role of plastic waste in a circular economy" 30.9.2013 Brysselissä viittaamalla Suomessa vuonna 2008 kuvattuun John Websterin dokumentaariseen elokuvaan Katastrofin Aineksia. Siinähän espoolainen perhe yrittää elää ilman muovia aika huonolla menestyksellä. Eipä onnistunut, totesi leffan katsonut komissaari ja jatkoi loppuun puheensa, jossa hän käsitteli muovien erinomaisuutta ja toisaalta hänen mielestään parannusta vaativia muoviin liittyviä asioita. Puheen sanoma kiteytyi oikeastaan loppuun vapaasti suomennettuna: " Pidetään muovi suurenmoisena materiaalina eikä päästetä sitä surulliseksi materiaaliesimerkiksi."

Takaisin